Tähtilampun alla, siinä sängyn laidalla

23.45

Poika lopettelee maidontankkaustaan ja maiskuttelee suutaan tyytyväisenä. Kääntää päätään ja hakee hyvää asentoa. Istun pinnasängyn vieressä ajatuksissani, katse pädissä ja käsi vielä pojan vierellä. Vilkaisen hajamielisesti sänkyyn ja kaksi kirkasta silmää tuikkii takaisin kasvojani tarkastellen. Katselemme toisiamme ja muutama sekunti tuntuu yhtä-äkkiä ikuisuudelta. Mitähän poika näkee? Mitä hän ajattelee, kun erottaa kasvoni hämärässä? Katse on rauhallinen, onnellinen jopa helpottunut. Sitten silmät menevät viiruiksi ja Pojan hymy leviää korviin saakka.

Pienet jalat alkavat sätkiä, minikokoinen koura tarraa etusormeeni. Silmät tarkentuvat vielä hetkeksi ja lupsahtavat sitten kiinni kuin painovoiman vetäminä. Pojan keho rentoutuu ja ote sormestani hellittää. Kerran vielä Poika tirkistelee luomiensa alta hymynkare huulillaan, ähkäisee ja vaipuu takaisin uneen.

Silitän samettista poskea, nuuhkaisen vielä vauvalta tuoksuvaa päälakea ja tirautan muutaman liikutuksen kyyneleen, ennen kuin nousen ja menen levittämään illan viimeisen pyykkikoneellisen. Päässäni alkaa soida J. Karjalainen. ”Tähtilampun alla, siinä sängynlaidalla..”, hyräilen mielessäni kuivaustelineen täyttyessä pienistä pöksyistä ja bodyista.

”Vai tapahtuiko kenties jotain, elämää suurempaa, muistatko kun leikimme telepatiaa.” ,