Hyvä henkäys

Heti alkuun vauvasiirappivaroitus: jos et halua lukea miten vauvat (ja juuri nimenomaan minun vauvani) ovat ihania, suloisia ja loputtoman ihastelun etuoikeutettuja kohteita, niin lopeta lukeminen tähän ja vaihda vaikka sisustusblogiin hetkeksi.

Pahanhajuisen hengityksen tunnistaa kuka vain, sen valitettavan usein haistaa kanssaihmisestä nopeasti läheltä ja kaukaa. Mutta muistatteko pistäneenne merkille erityisen hyväntuoksuista hengitystä? Harvemmin.

Tänä aamuna heräsin epämääräisen ääneen, jota voisi kuvailla jokeltelun esiasteeksi. Tyttönenhän se siinä, minun vieressä aamujumpalla, kertoili omaa tarinaansa omalla vauvankielellään.

”No huomenta tyttönen.”

Pää kääntyy, mantelisilmien katse kohdistuu unisiin kasvoihini, suu kääntyy hymyyn ja sitten haukotukseen. Kevyt ilmavirta tuulahtaa kasvoilleni.

Aikuisen ihmisen aamun ensimmäinen haukotus ei todellakaan ole mikään kesänraikas tuulahdus (niin kuin kaikki, joskus aikaihmisen vierestä heränneet tietävät), ja nytkin mikrosekunnin ajan ehdin ajatella, että huh, olisimpa ehtinyt keskeyttää seuraavan sisäänhengityksen.

Mutta! Tuoksu, joka tulvii nenääni, on kuin kuppi kuumaa maitoa, johon on sekoitettu ripaus hunajaa ja vaniljaa. Tuoksu on kuin tiivistettyä vauvan suloisinta olemusta, jota vahingossa haukotuksen myötä pääsee hieman karkaamaan ulkoilmaan! Miten olen voinut kohta 8 viikkoa asustella tämän suloisen olennon kanssa pistämättä merkille tätä uutta suosikkituoksuani?

”Nuuh, nuuh.” Koitan saada tuoksusta vielä kiinni, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppu aamu kuluikin uusia, pieniä haukotuksia odotellessa.

Pieni suuri haukotus kuva-arkiston kätköistä.

Ps. Muutamaa hetkeä myöhemmin, parin pörisevän henkäyksen jälkeen lakanoiden välissä tuoksuikin sitten aivan toisenlainen maitoperäinen tuote. Joskushan ne lakanat on kuitenkin vaihdettava.