Jokaisella pilvellä on hopeareunus
Pilveä tässä tarinassa edustaa Tytön Ukin, minun isäni, muutto toiselle paikkakunnalle usean sadan kilometrin päähän. Olen asunut samalla paikkakunnalla molempien vanhempieni kanssa koko ikäni (omia ulkomaan retriittejäni lukuunottmatta) ja on aika haikeaa luopua ajatuksesta, että isäni olisi lähiseudulla ja tavattavissa aina tarpeen tullen.
Entäs se hopeareunus? Se on tässä tapauksessa ihan oikeasti hopeaa.
Muuton lähestyessä minä tietysti menin (kutsuttuna tosin) lokkeilemaan muuttolaatikoiden ympärille, sillä isäni vinkkasi karsivansa reilulla kädellä mukaan lähteviä tavaroita. Josko jokin edesmenneen Mummoni aarre sieltä eksysi minun matkaani?
Sieltähän niitä löytyi poistokorista(!): mm. Pentti Sarpanevan hopeisia kynttilänjalkoja ja muutamia muita Mummoni häälahjaksi saamiaan hopeaesineitä.
Kunto, jossa nämä retrokauneudet minulle luovutettiin oli varsin kammottava. Luulin materiaalia aluksi jonkin sortin raudaksi. En oikeastaan muista ikinä nähneeni näitä isäni luona enkä mummolassakaan niin arvolle kuuluvassa loisteessa.
Sarpanevan kynttilänjälkoja lukuunottamatta esineet ovat isäni äidin ja isän häälahjoja viisikymmentäluvulta. Niihin on kaiverrettu upeat monogrammit kirjaimista K, S, ja T. Koukeroisessa kynttilänjalassa on päiväys; 5.4. -55. Ei siis ihme, että on päässeet vähän tummumaan.
Pienen googlettelun jälkeen löysin hopeanpuhdistukseen sopivia kotikonsteja. Tämä ohje löytyi mm. Marttojen sivuilta. Astian pohjalle siis pala foliota ja päälle merisuolaa. Koko komeus peitetään kuumalla vedellä ja annetaan esineiden liota 10 minuuttia- yön yli, rippuen esineen tummuneisuudesta. Tätä ei muuten kannata tehdä esim. juuri ennen vieraiden tuloa, sillä elektrolyysi tuottaa aikaa vinkeää hajua. Rikin katku ja mätäkananmuna varmaan ovat riittävän kuvaavia termejä?
Ison, kieloilla koristellun lautasen tummenemat ei puhdistuneet kylvyssä, eikä muillakaan konsteilla, joten se pääsi kultasepälle puhdistukseen.
Muiden esineiden väri kirkastui huomattavasti muutaman varttitunnin suolakylvyn jälkeen, mutta hopean väri oli edelleen samea ja läikikäs. Siirryi hieman järeämpiin keinoihin ja hain kaupasta hopeankiillotusainetta. Puoli tuntia, yksi mustunut pyyheliina ja 10 tummanharmaata sormenpäätä myöhemmin…
Ta-Ta-da-DAA!!
Nyt pitäisi enää muistaa ostaa pitkiä kynttilöitä. Nämä beibet on tulleet meille jäädäkseen!
Sanomattakin on toki selvää, ettei tämä hopeareunus isäni muuton aiheuttamaa pilveä hälvennä. Mielestäni ikävissäkin asioissa pitää koettaa nähdä edes jotain positiivista, ja kyllähän nuo jalat aika kirkkaasti loistaa.. ;) Ja onpahan -tytöllä sitten yksi Ukkila myös Etelä- Suomessa.
Vaikka isä ei ihan joka arkihetkessä enää olekaan läsnä, eikä hänen luokseen voi äkkiseltään piipahtaa, niin se ei suinkaan tarkoita, että hän poistuisi kokonaan elämästämme. Tytön Ukki on lupautunut tulemaan meille silloin tällöin yökyläilemään Savoon suuntautuvien työmatkojen yhteydessä. Näin kävi ensimmäisen kerran viime sunnuntaina, kun isä ilmestyi ovellemme tortillatarvikkeiden kera.
PS.
Reilun puolen vuoden kotirouvana vietetty aika on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, kun tytön päiväunien aikaan Rouva vaan istuu keittiönpöydän ääressä ja kiillottaa perintöhopeita… :D Innostuin nimittäin aikamoisesti hopeankiillotusaineen tehosta, ja kiillotin innostapuhkuen kaikki kaapeista löytyvät hopeatavarat kahvilusikoista säästöpossuun.