Tähän juttuun ei tarvitse laittaa vauvasiirappivaroitusta, sillä luvassa on kyllä vauvajuttu, mutta ei siirappia. Enemmänkin ehkä vauvasinappia.

Ilmoittauduin syksyllä vanhempi-vauvajoogaan. Kätevää, ajattelin, pääsen heti synnytyksen jälkeen takasin rakkaan harrastukseni pariin ja kuntoutumaan raskautta edeltävään kuntoon yhdessä vauvan kanssa! Ryhmässä oli vielä sama ohjaaja, jonka tunneilla olen käynyt jo useamman vuoden.

Mielikuvissa minulla oli kanssani joogamatolla köllötelevä, hymyilevä vauva samalla kun itse taivun aurinkotervehdykseen. Hmm. Edes minun vaaleanpunaisessa maailmassani kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Onglema nro 1: Joogan kellonaika.

Jooga alkaa maanantaiaamuna klo 09.00. Ei hyvä. Varsinkaan kun tyttönen nukkuu yöuniaan yleensä aamu kymmeneen asti. Vaati aikamoista tahdonvoimaa päästä itse ylös sängystä 7 jälkeen ja pakata tyttö vaunuihin valmiiksi lähtöön.

Lähtö on sen verran kivulias ja vaatii edellisenä iltana hyvän joukon esivalmisteluja, että haaveilemasti vauvauinnista tuskin tulee mitään. Se kun alkaa mokoma sunnuntai aamuna klo 08.00.

Ongelma 2: Vauva ei joogaa vaan huutaa.

Joogaassa vauva ei nuku, ei köllöttele tyytyväisenä selällään eikä mahallaan, eikä viihdy edes sylissä. Joogassa vauvan mielestä kuuluu olla koko ajan nälkäinen, tehdä viikon isoimmat kakat sekä kaiken tämän ohessa huutaa niin kovaa kuin äänihuulista lähtee.

Kolmella viimeisimmällä kerralla olen saanut joogata yhteensä 20 minuuttia. Loppuaika on mennyt tyttösen tyynnyttelyyn, vaipanvaihtoon ja syöttämiseen. On aivan sama paljonko ja kauanko tyttö syö ennen tuntia, nälkä tulee viimeistään soturi-asanan kohdalla, ellei kiukku ehdi ensin. Kaksi kertaa olen lähtenyt tunnilta kesken pois, koska ohjaajan puheesta ei kukaan tyytyväisten vauvojen äideistä kuule yhtään mitään meidän tytön äänenavauksen vuoksi.

On aika stressaava aloitus viikolle pakata joogamatto (sekä joogatiilet ja -vyö) omaan pussiinsa, pukea vauva, pukea itsensä ja kerätä tunnin alussa varotoimina levitellyt kimpsut ja kampsut (harsot, tutit, likainen vaippa ja vaatteet ja juomapullo) työtn itkiessä lohduttomasti vieressä.

Ja kun taikaiskusta, hiljaisuus laskeutuu ja tyttö nukahtaa useamman tunnin unille joka kerta, lähes saman tien kun pääsemme ulos rakennuksesta.

Baby, Y U no let Mommy do the Yoga?

Ongelma 3: Äiti ei saa tarvitsemaansa kuntoutusta.

Helppohan se on sanoa: joogaa kotona silloin kun vauva nukkkuu, onhan sinulla silloin aikaa. No mutta kun… silloin pitää siivota ja laittaa ruokaa ja syödä ja blogata ja neuloa ja ja ja… Ei mieli lepää ja keskity, jos näköpiirissä on likaisia astioita, pölypalleroita ja vaatekasoja. Kaiken lisäksi tarvitsen jonkun vahtimaan, että varmasti teen kaikki ne ikävätkin asanat, oikein ja huijaamatta.

Yksi ratkaisu kolmeen ongelmaan:

Vaihdan iltajoogaan. Nyt heti. Kellonaika sopii paremmin myös omaan unirytmiini, eikä vauvan ei tarvitse joogata tai huutaa, vaan tyttö saa viettää laatuaikaa isänsä tai mummin kanssa. Puolentoistatunnin keskeytymättömän harjoituksen edut ovat huomattavat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pienellä vauvavapaalla mieli lepää ja kipeät, kummallisista imetys- ja nukkumisasennoista vääntyneet lihakset vertyvät taas sen verran, että äiti pärjää taas seuraavan viikon ilman Panadolia. Kaikki voittavat.

Ihanaa.