Minulla oli tästä aamupäivästä hieno visio. Ajellaan bussilla kaupunkiin, haen aamukahvin Coffee Housesta ja suuntaamme Apajaan, jossa on tänään lapsille pallomeri. Poika nukkuisi, Tyttö saisi telmiä sydämensä kyllyydestä pallojen seassa ja minä siemailen seesteisesti aamukahviani.

Heti alkuun sujui hyvin. Nörtti oli töihin lähtiessään vienyt kotiavaimeni mukanaan. Ei siis otettu tuplarattaita varastosta eikä laitettu kotiovea lukkoon. Onneksi edessä ei ollut pitkiä kävelymatkoja tai pakollisia hoidettavia asioita. Tytön kävellessä itse aikaa on varattava reilusti enemmän pieniinkin matkoihin. Ehdimme bussipysäkille kuitenkin juuri ajoissa.

Cappucinolla ja pillimehulla varustautuneena etsimme pallomeren alatorilta. Löytyihän se, mutta paikka oli pimeänä ja ovi lukossa. Yhden puhelun ja hetken odottelun jälkeen saapui paikalle vartija avaamaan oven, ihan hyvin vain 2 tuntia myöhässä. Innosta puhkuen siinä riisuin Tytöltä ulkovaatteet ja valmistauduin jo rentouttavaan kahvihetkeeni kun Tyttö osoitteli kauppakeskukseen päin. ”Tuonne mentäiskö?” ”Ei nyt mennä sinne, kun nyt pääset pallomereen, niin kuin hoplpissakin.” ”Ei kiitos pallomereen.” ”Kokeile edes vähän, jookos.” ”Ei kiitos mennä pallomereen.” Tyttö artikuloi huolellisesti, kuin en olisi ymmärtänyt häntä ensimmäisellä kerralla. Minkäs teet? Ei kai lasta voi väkisinkään sinne heittää.

Apajan tyhjillä käytävillä juoksentelu on selkeästi paljon kivempaa ku mikään pallomeri. Ja mikäs sieltä sitten löytyi? Toinen leikkipaikka ja sieltä leikkikeittiö. Ei tarvii pallomeriä, kun saa leikkiä kahvilaa. Onhan se ihan virkistävää syödä Tytön tarjoilemia munkkeja myös kotikahvilan ulkopuolella. Tuolta Tyttöä saikin jo sit houkutella pois, että ehdittiin bussiin ja kotiin lounastamaan. 

200 metrin matkaan leikkipaikalta bussipysäkille sai hyvin varata 45 min, varsinkin kun matkan varrella kierrettiin Carlsonin leluosaston kautta.

Ja miten kävi unelmalleni siitä, että Poika koisaisi retken ajan vaunuissaan? No ei koisannut vaan katseli Siskonsa touhuja rattaista ja sylistä. Onneksi viikonloppuna vaihdoin vaunukopan pehmeään pussiin, niin saatiin Pojan näkökenttää hieman laajemmaksi. Hereillä olevan vauvan viihtyvyys parani huomattavasti kun hän pääsi katselemaan ympärilleen.