8 kuukatta, 9 kiloa, 73 senttiä ja loputtomaan hymynvirneeseen taipuva suu.
En ymmärrä, kuinka voikaan olla olemassa noin hyväntuulinen ihmisenalku.
Kaikki kehitys vaikuttaa tapahtuvan aina kuun vaihteessa. Tasan 4 kk iässä tulivat ensimmäiset hampaat ja poika pyörähti selältä mahalleen. 6 kk täyttyessä hän veti ensimmäiset ryömimisliikkeet eteenpäin. Nyt kun 8 kk on juuri ja juuri täynnä, yläikenessä pilkottaa kaksi uutta hammasta. Puolet matkasta hän etenee kontaten ja puolet ryömien.
Unet sujuvat pääsäntöisesti hyvin. 19 – 07 välillä poika vaatii maitoa vain 2 -3 kertaa. Joskus saan jopa 6h yhtäjaksoista unta ja se tuntuu, kuin olisin nukkunut kellon ympäri. Voisin heittää pienen toiveen ilmaan, että jospa 9 kk täyttyessä siirtyisimme yhtäjaksoisiin yöuniin. Toivoahan aina saa. Aamu- ja iltapäivällä poika nukkuu vaunuissaan 1,5 – 2 tuntia kerrallaan. Vaunujen on oltava paikallaan, pienikin liikahdus ja poika herää. Liikkeellä ollessamme hän ei nuku, on ilmeisesti liikaa nähtävää.
Kasvis- ja hedelmäsoseet maistuivat alunalkaenkin vähän heikosti. Nyt ollaan liuttu hiljalleen yhä enenevästi sormiruoan suuntaan. Sormiruokaa poika syö sitten sitäkin innokkaammin. Työntää hassu mies kaiken suuhunsa, mitä vain annettan. Maiskuttelee ja hymisee tyytyväisenä. Puuro onneksi maistuu lusikalla syötettynä aamuisin ja iltaisin. Luulen senkin oikun johtuvan siitä, että poika on silloin liian väsynyt syödäkseen itse ja täten suostuu passattavaksi. Sormiruoista on lähes yksinomaan hyvää sanottavaa. Poika syö nyt lähes samaa ruokaa kuin mekin, mutta suolattomana ja maidottomana, se helpottaa ruoanlaittoa huomattavasti. Lisäksi saan itsekin syödä melko rauhassa, kun poika (ja Tyttö) hoitavat itse oman ruokailunsa. Ainoa miinus on ravintolaruokailu, mutta onneksi ei edes ihan joka viikko harrasteta sellaista luksusta.
Tällä hetkellä vetovoimaisimmat mielenkiinnon kohteet ovat johdot, kaukosäätimet, siskon potta, lattiakaivo ja vaunujen pyörät. Hyvänä kakkosena tulevat siskon lattialle unohtuneet muovailuvahaklöntit, ruoanmurut, korvakorut, helmet ja tavarat, joista lähtee kova ääni. Myös kaikki, millä sisko leikkii, kiinnostaa ja sekös 2,5 -vuotiasta tyttöä ilahduttaa. Not. On niillä onneksi jo jotain yhteisiä leikkejäkin. Yleensä niihin liittyy vuoronperään kiljumista, säikäyttelyä, hassuja ilmeitä ja jonkinasteista painimista. Se, mikä minusta näyttää liian hurjalta, naurattaa poikaa ja tyttöä tikahduksiin. Leikki loppuu heti, jos yritän ängätä mukaan kameroineni.
Kuulo toimii ja pieniä pätkiä poika alkaa jo ehkä ymmärtää. Hän tulee pikavahtia keittiöön kun huhuilen häntä syömään tai mainitsen sanan ”puuro”. Hän hymyilee, kun kuiskaan, että nyt ruvetaan nukkumaan. Olen useasti ollut kuulevinani sanan ”äiti”, kun hän kipeää lattilla syliini, mutta minun korvani taitavat kuulla, mitä ne tahtovat kuulla. Poika nauraa kun Totoro ääntelee teeveessä ja alkaa hytkyä iloisesti kun kuulee Muumien tunnarin. Ruokapöydässä hän lyö ruoantäyttämiä nyrkkejään pöytään ja jokeltaa suu täynnä ruokaa kuin pikkuhiprakkainen hollantilainen baarikärpänen.
Alkaa olla hän jo ihan kuin oikea pieni ihminen, jolla on luonne, oma tahto ja kyky kietoa ympärillä olevat ihmiset luonnottoman pitkien varpaidensa ympärille.
Meidän poika.
<3
