Pari viime päivää on kulunut hyvin kummallisissa merkeissä. Olen saanut kahden päivän aikana enemmän aikaiseksi kuin kahdessa kuukaudessa. Tässä muutama esimerkki:

Menin Tytön kylpyseuraksi – tein itselleni jalkahoidon,

vein mainospostia omaan kierrätyslokeroonsa – päädyin järjestämään koko talouden kierrätyssysteemin uudelleen,

piti tehdä pieni perjantai-imurointi – lopputuloksena suursiivous listanpäällisiä ja sohvantausta myöten,

maksoin pari laskua – päädyin arkistoimaan viimeisen puolen vuoden paperit paikoilleen kansioon,

sain vihdoin etsittyä ja ostettua tuplarattaat – JA laitoin vanhat ”kakkosrattaat” myyntiin,

Valmistin keittiössä päivällisen lisäksi pullaa – JA mansikkarahkaa. (Tosiaan viime aikoina olen vain luikerrellut keitttiössä sieltä missä aita on matalin, yleensä pinaattilettujen ja pastankeiton korkeudelta.) Keittelin siinä sivussa myös kattilallisen tuttipulloja käyttövalmiiksi,

lisäksi kermana kakun päällä:

Huikkasin Hubille järjestäväni nopeasti tilaa varastoon juuri taloon tulleille tuplavaunuille..  –  Tunnin huhkimisen tuloksena oli peräkontillinen aarteita Konttiin, muutama muovikassillinen tavaraa roskiin ja puolityhjä varasto, jossa vaunut mahtuvat nätisti riviin.

(Tässä listassa ei ole edes mukana monta viikkoa roikkuneita (nyt hoidettuja) rästihommia, kuten reklamointia autokauppaan, kampaaja-ajan varausta, sairaalakassin pakkausta, sekalaisten ihmekama- kerääntymien lajittelua ja uudelleensijoittelua tai verhojen ja ikkunoiden vaiheittaista pesua.)

Olen lopettanut kahvinjuonnin, olen nukkunut ennätyksellisen lyhyitä ja katkonaisia yöunia eikä nyt ole edes täysikuu. Mistä tämä virta oikein on peräisin? Olenko vihdoin keksinyt, miten energiansiirto taaperosta vanhempaan toimii?

Myönnettäköön, että ehkä pienenä takapiruna tässä kaikessa on täyteen napsahtanut 37 raskausviikkoa ja pienen pieni taka-ajatus siitä, että pienen pienellä lisärasituksella saisin Pikkuveljen hieman nopeammin syliini. I wish. Kaikesta energiasta huolimatta veikkaan, että iloisesti mennään taas sinne viikolle 42.

PS.

Niin, että jos joku nyt kanssaihmisen aikaansaavuudesta mieltään pahoitti (kuten somessa varsin yleisesti tuntuu olevan tapana), niin voi tyytyväisenä näyttönsä takana naureskella, että siellä hullu saa touhuta mahansa kanssa vielä reilun 4 viikkoa.