Helpointa ja huolettominta ruoanlaittoa on mennä ravintolan kattamaan valmiiseen pöytään. Ensin pitää vain löytää se sopiva ravintola. Taannoisella viikonloppumatkalla Etelä- Suomeen kävimme ravintolassa syömässä pariin otteeseen, hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Kuvan ravintola ei liity tapaukseen, vauva sen sijaan liittyy.

Olimme varanneet etukäteen pöydän Funky Burgerista, jonka kotitekoisia purilaisia olin kuullut aiemmin kovasti kehuttavan. Ajattelin, että lauantaina alkuillasta (16.30) melutaso ja ravintolan asiakasmäärä olisi vielä kohtuullinen koko perheen ruokailuun. Kielipitkällä seurasimme burgerin tuoksua ravintolan ovelle, valmiina istumaan meille varattuun pöytään. Mutta, mutta… Paikan kehujat olivat unohtaneet mainita muutaman vauvaperheen näkökulmasta hyvin oleellisen pikku seikan.

• Paikka on pikkuruinen, ainakin vaunujen työntäjän näkökulmasta. Emme olisi briojemme kanssa päässeet kynnystä pidemmälle.
• Funky Burger ei ole millään muotoa perheravintola. Hämyinen, meluinen ja ahtaan oloinen sali oli enemmän baari kuin ravintola. Lastenistuimesta en uskaltanut edes unelmoida. Harmi, sillä ne burgerit, joita näimme kannettavan pöytiin, olivat todella herkullisen näköisiä.
• Siellä näytetään urheilua. Ja vieläpä jääkiekkoa. Jos ei mikään muu, niin se ainakin saa Nörtin kääntymään kannoillaan.

Siispä peruimme haikein mielin pöytävarauksen ja lähdimme etsimään uutta varhaisen illallisen ravintolaa. Löytyi Bruuveri, joka pöytään asettautumisen ja tarjoilijan kanssa käydyn keskustelun jälkeen paljastui ruokaravintolan sijaan baariksi, jossa tarjottiin sivutuotteena myös ruokaa.

Pöytäämme saapuneeen tarjoilijan kanssa kävimme suunnilleen tällaisen keskustelun:

”Onko teillä jossain täällä syöttötuolia?”, kysyn ihan vakavissani.

Tarjoilija katsoo minua kummastuneena, aivan kuin olisin pyytänyt häneltä kahden käden miekkaa lohikärmeen lahtaamista varten:

”Ööö… tuota, sellaista ei kyllä löydy. Me kun ollaan ensisijaisesti baari. Kuuden jälkeen ei oteta enää alaikäisiä ollenkaan sisälle.”

”Okei, ei se mitään, Tyttö kyllä viihtyy sylissä tai vaunuissa. Ei varmaan löydy sit hoitohuonettakaan?”, kokeilin kepillä jäätä.

”Juu, ei löydy sellaistakaan.”

”Ei taideta oikein kuulua teidän kohderyhmään?” Totesin hieman huvittuneena.

”No, ei täällä kovin usein noin pieniä asiakkaita näy.” Tarjoilija hymyilee vauvalle. ”Mulla on kyllä kotona vähän tuosta teidän tytöstä pienempi pallero. Tarvitsetteko pientä lusikkaa tai tarvitseeko vauvan ruokaa lämmittää?”

Kello oli vasta vaille viisi, ravintolan tunnelma miellyttävä, ruokalista houkuttelava ja erikoisolutvalikoima kattava. Tarjoilija ei hätyytellyt meitä poistumaan eikä uhkaillut puhelulla lastensuojeluun, vaikka olimmekin vahingossa tuoneet Napposemme baariin lauantai-iltana. Niimpä päätimme jäädä syömään lastenistuimen ja hoitopöydän puutteesta huolimatta, silläkin uhalla että kanssabaareilijat loisivat vauvaperheeseemme paheksuvia katseita.

Emme ehkä kuuluneet kohderyhmään, mutta viihdyimme koko seurue siitä huolimatta oikein hyvin. Ruoka ja juoma oli herkullista, erityismaininta wingseille ja lentopetrolille. Tyttökin sai osakseen naapuripöydistä ystävällisiä ja hymyileviä katseita, ja mitäs syytä kenelläkään olisi ollut läsnäolostamme murjottaa, sillä Tyttö viihtyi erinomaisesti tutkien omia lelujaan ja rouskutellen maissinaksujaan (käyttäytyen itseasiassa paremmin kuin muutamat hieman vanhemmat aisakkaat..).

Maanantaina kävimme vielä lounaalla Classic Pizzassa, jossa sielläkin tarjottiin lastenistuinta, ruoanlämmitystä ja pikkulusikkaa. Kaikenkaikkiaan hyvää palvelua niin lapselle kuin vanhemmillekkin. Ja muiden asiakkaiden suunnalta tyttönen sai paheksuvien katseiden sijaan hymyjä.

Oletus siitä, että pienen lapsen kanssa (muualla kuin perhe)ravintolassa saisi kylmää kohtelua, ei ainakaan tällä reissulla pitänyt paikkaansa.