Miten lapseni nukahtaa? En tiedä.

Kun iltatoimet on tehty, hyvät yöt toivotettu ja valot sammutettu, nukahtamisen taika on Tytön ja hämärän huoneen välinen salaisuus. Joskus huoneessa on aivan hiljaista, joskus kuuluu hyväntuulista huutelua ja silloin tällöin pientä kitinää.

Eniten pohdituttaa unirituaalit, mitä Tyttö tekee nukahtaakseen? Hipsuttaako hän kulmiaan tai nenäänsä käsillään tai peiton kulmalla? Imeekö hän peukaloaan tai tyynyliinan reunaa? Mitä liikkuu pienen lapsen päässä, kun hän juuri ennen valojen sammutusta hymyilee leveästi ja kujeillen?  Katseleeko hän seinällä kukkuvia pöllöjä tai jalkopäässä heiluvan mobilen lampaita?

Haluaisin niin tietää, mutta en voi enää istua sängyn vieressä häiritsemättä tätä salaista rituaalia. Meillä ei ole videoivaa itkuhälytintä, ja ei kai sillä pimeässä huoneessa mitään tekisikään. Uteliaisuus vaivaa tällä ainoalla Tytön elämän osa-alueella, josta en tiedä mitään.

Hoidan ja huollan Tytön tarpeet vuorokauden ympäri. Tunnen hänet paremmin kuin omat taskuni (joista tottapuhuen nykyään paljastuu aikamoisia yllätyksiä maalipensselista pattereihin). Huomaan uudet kasvaneet kulmakarvat ja pienten kynsien pyyhkäisemät naarmut. Näen Tytön silmistä, että häntä väsyttää ennen kuin hän ehtii haukottelemaan tai itkemään, tunnistan itkusta nälän, väsymyksen, kivun, kiukun ja säikähdyksen. Mutta nukahtamisesta en tiedä mitään.

Tyttö pysyy sängyssä ainakin toistaiseksi paikallaan. Kääntyily, ryömiminen tai muu härvellys ei vielä häiritse nukahtamista. Juuri opittua kääntyilyä saattaa toistaiseksi rauhoittaa painavahko virkatun viltin ja vauvapeiton yhdistelmä, joka pitää vauvan lämpimänä viileähkössä makuuhuoneessamme.

Mitä vauvan yöelämään ylipäätään kuuluu? Heräileekö hän yöllä minun tietämättäni? Kun hän poikkeuksellisesti joskus herää suoraan huutoon, havahtuuko hän painajaisesta? Mistä vauva näkee painajaisia tai unia ylipäätään?

Tämä on toki aika pieni ja huoleton pulma, kun yöt kuitenkin sujuvat (toivottavasti jatkossakin) varsin rauhallisesti. Jollakin sitä vaan äiti-ihmisenkin on päätään vaivattava ja pohdittavaa keksittävä päivien ratoksi.

Tämä nukahtaminen taitaa olla ensimmäinen taito, johon Tyttö ei tarvitse enää vanhempiensa apua, ehkä se tekee arvoituksesta niin kiehtovan. Kohta se jo kävelee ja lähtee lukioon. Onneksi jäljellä ja edessä on  vielä paljon paljon asioita, johin minua ja Nörttiä Tytön taipaleella vielä tarvitaan.

Kuukauden ikäinen Vauveli nukahteli välillä milloin mihinkin ja toisinaan ei sitten niin millään.