Pieni herkkusuu

Kasvatusoppaissa ja neuvolan lehtisissä varoiteltiin ruokanirsoilun lisääntyvän toisen ikävuoden aikana. Neuvolassa puolestaan tunnuttiin olevan huolissaan siitä, tarjotaanko lapselle riittävästi kasviksia. ”Pitäisi tottua kasvisten makuun, niin ei tule sitten ongelmia päiväkodissa…”, terkkari varovasti vihjaili. Joka tuutissa tunnutaan olettavan, että ongelmia syömisen kanssa tulee. Suurta nirsoilua ei ole ainakaan vielä ollut ollut havaittavissa kasvisten tai muunkaan ruoan suhteen. Tässäpä muutama Tytön ykkösherkku 1 vuoden ja 8 kk iässä:

Pavut

(Tyttö lähti eräs päivä kesken leikkien puistosta kauppaa kohti, kun sanoin että haetaan kaupasta papuja),

parsakaali

(”kaaaljaa, kaaljaaa”, kuului hellan vierestä kun vihreät herkut porisivat liedellä),

porkkana

(”purkka, nam!”, Tyttö osoitti neuvolassa kasvitaulua. Th varvaan mielessään mietti, että jaha, purkkaakin tälle annetaan..),

herneet ja maissi,

kaikki missä on pinaattia

sekä

aurajuustopasta

(tämä nyt ei ole varsinaisesti kasvis, mutta aurajuustoaddiktiäidin mieltä niin kovin lämmittää, kun saa tyttären kanssa jakaa tämän herkun hienouden.)

(Listaan lisättäköön vielä monen aikuisen ennakkoluulot herättävät ruoat: veriletut, maksalaatikko ja mämmi)

Hyväntuulinen herkuttelija.

Myös jogurtti ja rahka ovat Tytön herkkua. Siihen minun äitiysneuvolan terkkarilla olikin sananen sanottavana: ”Sellaisista välipaloista kertyy, tosi nopeasti piilosokeria ja menee sinun sokerit ja lapsen hampaat pilalle kertaheitolla, niissä kun on sitä laktoosiakin.” Siis lak-too-sia. Tällä perusteella rasvaton maitokin pilaa lapsen purukaluston. Sokerisista herkuista varoitettiin kyllä neuvolan lipuskoissakin. Liiasta sokeriin tottumisesta ei liene tässä tapauksessa vaaraa, kun Tytölle kelpaa loistavasti maustamaton rahka ja jogurtti jäisten puolukoiden ja viinimarjojen kera. Mitä happamampaa sen parempaa. Hrr.

Ettei menisi liian kiiltokuvamaiseksi hehkutukseksi, myönnettäköön, ettei täälläkään herkutella vain pakastemarjoilla ja vihreillä kasviksilla. Kaikkea kohtuudella: keksiä ja kakkua saa silloin kun muutkin sitä syövät, päiväkahvilla tai juhlapöydässä – joskus muuten vain tai koska leivotuttaa. Rusinoita, kuivattuja karpaloita ja aprikooseja napostellaan niitäkin silloin tällöin. Eikä munkit ja jäätelökään aivan vierasta herkkua Tytölle ole. Mut jotain tässä ruokahommassa selkeästi on tehty reilun vuoden aikana oikein, kun useimmat sapuskat maistuu ihan mukisematta ja yhteiset ruokailuhetket alkaa olla jo ihan mukavia rauhallisia satunnaisia maitolammikoita lukuunottamatta.