Uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä, eli hääpukupäivä
Tänään on kansainvälinen hääpukupäivä, jolloin naisia kehotetaan pitämään hääpukuaan. Kotona ollessa olisi vaikka koko päivä aikaa pyöriä parketilla morsiamena, mutta orastava vatsakumpu ei taida antaa periksi puvun vetoketjulle. Hääjuhlasta on vierähtänyt jo yli kolme vuotta, joten on linee hyvä aika selata hieman kuvia uppoutua muistoihin.
Häitä juhlittiin kahdessa osassa, siispä sain nauttia luksuksesta laittautua ja pujahtaa silkkiin kahtena päivänä peräkkäin. Ensimmäisenä päivänä joimme skumppaa kampaajalla, kävelin polvet tutisten ja liian nopeasti maistraatissa tuomarin eteen ja söimme herkullisen kuuden ruokalajin illallisen lähimpien sukulaisten ja ystävien kesken.
Seuraavaan päivänä kutsuimme ystävät ja sukulaiset kotiimme juhlimaan ja illalla jatkoimme tanssimaan ja syömään läheiseen ravintolaan.
Kuva: Lasse Piira
Puku ja kengät olivat uudet. Puku on paikallisessa morsiusliikkeessa valmistettu uniikkikappale ja Menburin shamppajanväriset kengät löytyivät lautapelimatkalta Saksasta. Halusin yksinkertaisen, lyhyen ja kevyen puvun. Vaikka morsuisliikkeessä sovittelin läpi tylli ja kermakakku-unelmat, niin tiesin kun tämän unelmankevyen silkkipuvun vetoketju sujahti kiinni, että etsintä on päättynyt. Puku oli kuin minulle tehty, mittoineen kaikkineen. Hiuskoristeet ovat vanhat, aikoinaan Irlannissa asuessa ostetut. Painavat rusetit kolahtelivat lattialle hieman tavallista vauhdikkaamaan häätanssin yhteydessä, huolellisista kiinnitysyrityksistä huolimatta.
Kultainen kalulaketju oli lainassa mummoltani. Kultaisen lainan kautta kuulemma vanhemman, onnellisen avioliiton onni tarttuu uuteen morsiameen.
Jälkikäteen olen miettinyt olisinko halunnut tehdä jotain toisin. Häämme olivat aika pienet ja omalla tavallaan aika kotikutoiset, mutta juuri meidän näköiset. Sääkin suosi, taamipakkaset ja usean kymmenen sentin lumikerros piti huolta siitä, ettei tarvinnut stressata onnistuuko vihkiminen luonnonhelmassa. Suurien juhlien keskipisteenä oleminen ei ollut meillä kummallakaan toivelistan kärjessä.
Vaikka häiden jälkeisenä aamuna jouduimme heräämään kotiin, joka näytti siltä kuin siellä olisi edellispäivänä juhlinut 80 iloista juhlavierasta, niin saimme herätä kotiin, jossa oli juuri juhlinut 80 meille tarkeää ja iloista juhlavierasta.
Näin kaikki muistot jäivät kotiin.
Juuri niin kuin toivonkin.
(Jos jotain muuttaisin, niin, ruoat olisi kakkuja lukuunottamatta otettu vaivojen säästämiseksi sittenkin pitopalvelusta.)