Varpajaiset ja äidin iltajännitys

Hui. Nörtti lähti varpajaisiin. Tyttö ja minä ollaan kahden tänään ilta ja osa yötä. Koko yön hoitovastuu on minulla, sillä vauvaa ei hoideta meillä varpajaisten jälkeisissä viskihuuruissa.  Nörtin osalta ei huoleta, viskin nautiskelu on aina pysynyt hyvin hanskassa ja Nörtti on aina satsannut enemmän laatuun kuin määrään.

Enemmän huolettaa nämä omat kyvyt vauvan hoidossa. Tytöstä huolehtiminen on nimittäin sujunut niin täydellisessä yhteistyössä nämä neljä viikkoa, että yksin jääminen kieltämättä vähän jännittää. Entä jos itku ei lopukaan tällä kertaa minun sylissäni? Jos vaikka liukastun vaipanvaihdon aikaan liukumiinakakkaan lyöden pääni ja tyttö jää yksin itkemään? Tyttö on nukkunut koko päivän, pitäen vain lyhyet ruokatauot, miten hurja iltakiukku on edessä ennen kuin saan tytön (ja itseni) yöunille? Entä jos minun voimat ja keinot loppuu ennen kuin tytön?

Lumipalloefekti on valmis ja pelko kasvaa sitä myöten kuin ilta pimenee ja vauvan unet venyvät. Pimeän tullen nimittäin vauvan itkukin kuulostaa riipivämmältä kuin aamuauringon paisteessa.

Juuri nyt kaikki on kuitenkin hyvin. Tyttö tuhisee kopassa tyytyväisenä ja digoboksilla on mielin määrin hömppää pitämään mietteet kepeinä. Ja aina voi soittaa Nörtille. Tai Äitille.

Niin ja olenhan minäkin Äiti. Ja kukas muu olisi parempi hoitamaan juuri tätä vauvaa kuin sen oma Äiti. Kyllä me pärjätään <3