Yllättävä euforia

Tavalliseen tapaan selailin facebookia, odotellessani pikkuveljen nukahtamista. Uutisvirrassa silmään pisti vanhan koulukaverin yllättävä ehdotus. Entä jos? Uskaltaisinkohan?

Tulin alakertaan ja kerroin Nörtille suunnitelmastani. Miehen ilme oli vähintääkin yllättynyt, ellei jopa epäuskoinen. Ai sinä vai? Ootko ihan varma?

No joo, joo! Ajattelin vähän kokeilla jotain uutta! Varttitunnin myöhemmin seisoin ulkona kyytiä odottamassa. Kassiin olin pakannut pyyhkeen uimapuvun ja vesipullon. Jännitti. Auton suunta oli kohti kuopion talviuimareiden avantoa.

Epäilin, että uskallankohan upottaa veteen mitään muuta kuin varpaiden päät. Nainen, joka ottaa tulikuumia suihkuja,ei ole koskaan käynyt edes uimahallin kylmävesialtaassa ja ui järvessä usein vasta pitkälti keskikesän jälkeen, oli matkalla hyiseen veteen. Vapaaehtoisesti.

Kastoin veteen ensin varpaat ja lopulta vettä oli kaulaan asti. Hengitys melkein salpautui, kylmä pisteli nilkkoja kuin nuppineulat, sydän hakkasi ja kädet tärisivät. Nousin ylös järvestä. Nolla-asteinen ilma hyväili ihoa lämmöllään. aivan käsittämätön tunne. Puusauna lämmitti kohmeiset varpaat ja hetken lämmittelyn jälkeen iski pakottava tarve pulahtaa mustan veden alle. Ja uudelleen. Ja uudelleen. 

Aivan taivaallista.

Neljännen pulahduksen jälkeen.

Yksi kerta ei riittänyt, järveen oli päästävä neljä kertaa. Nyt ymmärrän hieman miksi avantouimarit hehkuttavat harrastustaan. Tähän jää koukkuun ekasta kerrasta.

Kiitos uimakaverille ja Kallavedelle.  Otetaan pian uusiksi.