Joulukupla
Muutama päivä on mennyt tässä meidän omassa pienessä joulukuplassamme. Pitkään nukkuen, hyvin syöden, päivittäin tuntikaupalla saunoen, kirjoja lukien ja elokuvia katsellen. Ihan kaksin kotona. Tai kolmisin, lasketaanhan koirakin meidän perheeseen. Edellisestä tällaisesta mahdollisuudesta tuntuu olevan ikuisuus, en muista edes sellaista viikonloppua jolloin olisimme olleet viimeksi molemmat vapaalla ja ilman mitään tähdellistä tekemistä.
Ihana kupla, jota vieläkin tekisi mieli varjella kaikin keinoin puhkeamasta ja jäädä vain tähän. On tehnyt todella hyvää olla vain kaksin, rauhassa, ilman kiirettä mihinkään. Huomasin, kuinka minun on ollut vaikea rauhoittua. Tekisi mieli touhuta, pakata muuttolaatikoita, siivota, toimittaa asioita joita vielä on hoidettavana ennen muuttoa. Mutta olen purrut hammasta, pyyhkinyt huolet mielestäni ja ollut vain. Ja yhtäkkiä olemmekin nähneet toisemme uudestaan, kohdanneet, koskettaneet ja puhuneet. Tässä kuplassa on ollut hyvä ja tämän kuplan haluan muistaa ja vaalia sydämessäni kun uusi arki uusine haasteineen ensi viikolla alkaa.
Tänään kupla puhkeaa kuitenkin väistämättä. Meillä molemmilla loma jatkuu vielä jatkuu, mutta nyt alkaa pakkaaminen. Tavaroiden läpi käyminen ja sen miettiminen, mitä kumpaisessakin kodissa tarvitaan. En olisi uskonutkaan, kuinka haastavaa on muuttaa toiseen asuntoon silloin, kun sinulla on jo yksi koti olemassa. Tähän saakka olen muuttanut niin, että tyhjennän koko asunnon laatikoihin ja puran ne uudessa osoitteessa. Kaikki tarvitsemani siis on varmasti noissa laatikoissa ja löytyy kun saan laatikot purettua. Nyt täytyykin kirjaimellisesti laittaa lusikat jakoon. Miettiä yksi tarvike kerrallaan sitä, tarvitsemmeko tätä täällä vai kenties mieluummin toisessa asunnossa? Täytyy miettiä sitä, mitä ylipäänsä voimme täältä viedä ilman että tämän asunnon kodin tuntu kärsii. En halua riisua tätä Oulun kotia, tämäkin kuitenkin on meidän kotimme vielä pitkään. Samoin en kuitenkaan halua tehdä Rovaniemen asunnosta vain kakkoskotia, jonka sisustus ja tarvikkeet on haalittu mikä mistäkin, vaan haluan että sekin tuntuu aivan yhtä paljon meidän kodiltamme kuin tämä Oulun asunto. Ostoslista on siis pitkä, sohvasta ja sängystä alkaen, päättyen kahvinkeittimeen, mikroon, pyykinkuivaustelineeseen ja mitä lie kaikkea vielä mieleen tuleekin. Mutta yksi asia kerrallaan, ihana koti siitä tulee. Hiljalleen, mutta kuitenkin. Tänään siis pakataan, huomenna ajellaan Rovaniemelle ja lauantaina saamme kantaa tavarat uuteen asuntoon.
Alkaa jo hieman jännittää, kohta tuo uusi tilanne on totta. Aivan kohta joudun aivan oikeasti kohtaamaan sen, minkä tähän saakka olen voinut vain mielessäni kuvitella. Arjen uudet haasteet, uuden työn, uuden elämänpiirin, uudet lenkkireitit koiran kanssa, uudet aamurutiinit, uuden harrastuksen uusine treenikavereineen… Ja sen uuden, vanhan tuttavan: ikävän. Jännittää ja pelottaa, mitä jos en olekaan ikävän edessä niin vahva kuin mielikuvissani olen kuvitellut. Mitä jos jänistän, haluankin vain takaisin vanhaan kotiin, vanhaan turvalliseen elämään?
Kaikkihan on mahdollista, mutta en minä itseäni jänistäjänä ja luovuttajana pidä. Uskon, että pelko ja jännittäminen uuden kynnyksellä kuuluukin asiaan. Ja on varmasti ihan hyväkin miettiä myös sitä, mikä saattaa mennä pieleen. Kunhan muistaa vielä enemmän keskittyä siihen, mikä saattaa onnistua ja mennä hyvin!
Mutta nyt, joulukuplan puhjettua alamme hommiin. Jo tässä kaipaakin jotain tekemistä ja hieman hikeä pintaan. Ensi töikseni ajattelin tilata uuden sohvan ja sängyn, sitten alkaa laatikoiden pakkaaminen ja roudaaminen. Rovaniemi, täältä tullaan!