Tyttö, jonka hymy syttyi silmiin saakka -Facebookin kuvahaaste
Facebookin kuvahaaste. Varmasti kukaan ei ole onnistunut siltä välttymään viime päivinä. Ensi alkuun ajattelin ohittaa koko haasteen, toki kävin kurkkimassa ensimmäiset kuvani heti haasteen huomattuani. Mutta vasta muutaman päivän aihetta sulateltuani päätin lopulta sittenkin palata vanhojen kuvieni ääreen.
Vanhat profiilikuvat. Oikeastaan niin tuttuja kuvia, lukemattomia kertoja katsottuja. Ja loppujen lopuksi vain hetki sitten otettuja. Mutta kun kuvia laittaakin peräkkäin, tai tässä tapauksessa allekkain useamman, alkaakin nähdä paljon enemmän. Näkee itsensä, tuon pienen, ensimmäisissä kuvissa vielä kovin sileäposkisen mutta epävarman tytön matkan tähän päivään. Jotenkin kovin myötätuntoisesti ja lempeästi tulee nyt katsottua itseään noissa kuvissa, missä vielä hetki sitten näki vain virheitä ja loputtomasti paranneltavaa.
Olisipa tuo ensimmäisten kuvien tyttö tiennyt mitä kohti on menossa. Olisipa tiennyt, miten paljon hyvää hänen elämänsä vielä tuokaan. Olisi vain jaksanut luottaa. Tuo hauska ja iloinen tyttö, joka kuitenkin melko usein nukahti yksin apeana iltaisin. Se sama tyttö, joka ei ollut hymystään huolimatta kovinkaan onnellinen.
Olen iloinen näistä kuvista, iloinen tästä haasteesta. Minulle nämä kuvat kertovat tytöstä, jonka hymy on vuosien myötä syttynyt ulottumaan silmiin saakka. Tytöstä, joka uskaltaa katsoa suoraan silmiin niin kameraa, elämää kuin vastaan tulevaa ihmistäkin. Tytöstä, joka kulkee pää pystyssä ja ylpeästi, tyytyväisenä elämäänsä ja itseensä.
Vuosien kulun voi jo nähdä tuon tytön kasvoilta ja vartalosta. Ensimmäisistä juonteista silmäkulmissa ja otsalla. Takapuolesta, joka ei enää ole yhtä pieni ja pyöreä kuin vielä hetki sitten. Mutta nuo juonteet ovat merkkejä onnesta ja naurusta sekä elämän nautinnoista. Ne ovat elämisen merkkejä, joita saakin kantaa ylpeänä.
Pitkän matkan olen tullut. Pitkän ja paikoin kipeänkin matkan. Onneksi olen juuri tässä juuri nyt. Vahvempana ja viisaampana kuin koskaan, uusia naurunryppyjä ilolla odottaen.