Sormiruokailu osa 1, sotkua ja nälkäiseksi jäänyt lapsi?

Aloitin eilen epätoivoisen sormiruokailuvinkkien metsästyksen, koska Filippa päätti lopettaa syömisen melkein kokonaan. Kunnon vanhempina päätimme lähteä kokeilemaan sormiruokailua, koska sitä on ylistetty ratkaisuna juuri tämänkaltaisiin syömisongelmiin.

Tässä kootut mietteet nyt, kun sormiruokailuja on jo ruhtinaalliset kaksi kappaletta takana.

1. Miettikää oikeasti, että pitäisikö jos sotkun sietäminen tai siivoaminen ei ole lempihommaa. Jos teillä ei ole akuuttia ruokakriisiä, tai totaalikieltäytymistä kuten meillä niin suosittelen vanhempia ensin hakeutumaan jonkinlaiseen zeniläisyyden retriittiin, jossa opitaan sietämään epämukavuusalueita (hitto mikä lause.) Sotkua siis tulee ja paljon.

2. Sormiruokailu ei ole helppoa, vaikka sitä toitotetaan kaikkialla. Ensinnäkin siitä pitää hankkia tietoa tai lukea edes jotain, että tietää mistä aloittaa. Lisäksi siitä tulee sotkua, joka vaatii siivoamista (ks. kohta 1). Ja tärkeimpänä, kaikki ruoka pitää valmistella edes jotenkin, että se on riittävän pehmeää tai oikeankokoisia ruokailijan sormiin. Jotkut tykkää pienistä muruista, kun toiset työntää suurempia lohkoja suuhun jyystettäväksi.

3. Sormiruokailu vaatii, että keittiön kaapeista löytyy tuoretta syötävää ruokailtavaksi. Sosepurkinkin voi varmaan myös tyhjentää tarjottimelle, mutta siinä taitaa mennä koko idea vähän pilalle. Jos perheen aikuiset ovat tottuneet syömään vaan jotain pientä sillloin tällöin, niin kannatttaa miettiä uusiksi koko perheen ruokavalio. Muuten ruokaa menee hukkaan hirveät määrät.

4. Ruokaa menee hukkaan hirveät määrät. Sitä nimittäin lentää harjoitteluvaiheessa (joka kestää x määrän aikaa) lattialle, seinille ja kattoon ja vain pieni määrä päätyy suuhun.

Miten kävi ensimmäisellä aamiaisella?

Amatöörinä tarjosin Filipalle tarjottimelta aamulla paksua puuroa, päärynää ja banaania. Lopuksi Filippa sai vielä käteen ruisnapin. Jälkikäteen luin, että päärynän olisi voinut kypsentää niin, että siitä olisi tullut pehmeämpää ja helpommin syötävää. Banaani ja puuro olivat luultavasi siksi enemmän neidin kourissa. Lopuksi autoin omilla sormilla vielä vähän banskua ja puuroa suuhun. Ruoan jälkeen Filippa joi mielestäni myös vähän enemmän vettä kuin normaalisti. Omaksi tunteeksi jäi huoli siitä, että syödyn aamupalan määrä jäi todella pieneksi ja sen osoittikin todeksi reilun tunnin päästä juodun maidon määrä.

Nyt tyttö on unilla, joten minä lähden valmistamaan meille lounasta.

——————————————————

Tässä siis ensimmäinen osa sormiruokailusaagastamme. Lupaan lisäillä ihan oikeita ruokavinkkeja ja ideoita kunhan tässä päästään alkuun.