Kulutuskrapulaisen hiilijalanjälki-haaste.

Köh-köh, vettä ja kulutuslakkopillereitä kiitos. Viimeiset kirjoitukseni ovat olleet täynnä ostoksia ja niillä hehkuttamista. Vaikka kulutuksen määrä ei ole ollut viimeaikoinan kamalan suurta niin se pistää omantunnon krapulatilaan.

Mutta miksi krapula? Koska enhän minä sentään mikään himoshoppaaja ole. Minähän olen tiedostava, fiksu, opiskellut nuori nainen, joka kyllä tietää missä raja kulkee ja kuinka paljon kannattaa tai ylipäänsä saa kuluttaa, että Filipalla ja Filipan lapsillakin olisi jotain missä elää ja jotain mitä hengittää. Mutta kun en ole. Vaikka kuinka haluaisin olla fiksu ja kestävä kuluttaja niin jokin kaunis, mielenkiintoinen tai pelkästään hyvin myyty asia saa kukkaron nyörit auki.

Kaiken järjen mukaan minä, kotini, tyttäreni tai mieheni emme tarvitse mitään. Senhän tietää jo ihan ala-asteelainenkin, että Afrikassa kaikilla on vähemmän, kun taas meillä täällä hukutaan tavarataivaaseen, ja se mitä oikesti tarvitaan on jotain aivan muuta. Siis eskarilainenkin sen tajuaa.

Mutta mitä jos se Afrikka ei olekaan enää se suurin syy muutokseen, ja ne joiden pitäisi tajuta tämä eivät ole enää lähelläkään ala-asteikää vaan pikemminkin kolkuttelevat eläkekassoja. Tai sitten ne ovat meitä alle ja päälle kolmenkymppisiä taviksia, jotka haaveilevat aina vaan seuraavasta kaupunkilomasta ja isommasta omakotitalosta ja autosta – miten ravistella meidän ja niiden tajuntaan, että oikeasti omilla valinnoilla on väliä? Kyselee kulutuskrapulainen vailla harmainta aavistusta.

Entä milloin minusta on tullut tyhmä kuluttaja? Vai onko se niin, että olen ollut sitä koko elämäni ja nyt vasta alkanut opettelemaan siitä pois? On eri asia olla omassa päässään ja sosiaalisessa mediassa fiksu kuin paperilla tai hiilijalanjälkilaskurissa.

Oma hiilijalanjälkeni on järisyttävät 9019 kg CO2 vuodessa. Luku menee piirun verran keskitason kulutttajan yläpuolelle. Siis KESKITASON YLÄPUOLELLE. Vaikka asun kerrostalossa lähellä keskustaa, käytän julkisia enkä autoille (istun kyllä kyydissä) syön todella vähän lihaa ja matkustan vain kerran-kaksi vuodessa. Silti olen turmiokuluttaja-ällötys.

Siispä kulutuskrapulapäissäni haluan jakaa huonon omatuntoni ja heitän kaikille teille lukijoilleni sekä bloggaajakollegoilleni haasteen. Blogosfääri on täynnä kulutusta, mainoksia, tavaratestailua ja materiasta haaveilua, joten kollegani olet velvoitettu laskemaan oman hiilijalanjälkesi täällä, julkistamaan sen blogissasi ja listaamaan kaksi asiaa joilla aiot pienentää sitä.

Minun kaksi asiaani ovat:

1. Alan kasvissyöjäksi. Tältä istumalta ja heti. Kokeilen ensin kuukauden ja raporotin miten meni. Meidän perheessä ei muutenkaan mässäillä päivittäin lihalla, joten muutoksen ei kuvittelisi olevan kovinkaan suuri.

2. Seuraavan ulkomaanmatkan, jonka varaan teen junalla, bussilla tai autolla, mutta en lentäen. Varaan termiä käytän siksi, että meillä on jo lennot varattuna Köpikseen. Sinnekin olisi kyllä päässyt todella helposti laiva-juna-yhdistelmällä.

Mielenkiinnolla muiden lukuja odotellessa. Ai, että itsensä julkinen nöyryyttäminen tekee hyvää!

—————————

Kuva täältä.