Hanat on auki

Ou mai gaad! Itkettää. Hormonit ovat ottaneet vallan. Olen kohta lähdössä tältä erää viimeisen näyttökokeeni arviointiin. Päätin keväällä plussan jälkeen, että piru vieköön koulu pitää saada samaan tahtiin hoidettua kuin muutkin luokkalaiset ja siksi olen tässä ollut lomatta ja vääntänyt mekkoa toisensa perään.

Nyt tajusin, että ei hemmetti vieköön sen tilaisuuden päätyttyä parin tunnin päästä olen taas vaan mä, äiti, ei töissä, ei koulussa. Äitiys ja vauva-aika on tietenkin ihanaa ja palkitsevaa, mutta. Mä olen saanut tässä viimeisen puolen vuoden aikana tehdä niin mielettömän kivoja juttuja, että huolestuttaa tää kuoppaan putoaminen. Mitä jos se äitiys ei tällä kertaa riitäkään? Hormonit häipykää tai sitten joku voi tulla tänne mun kanssa itkemään! Ai kamalaa, mitä jos alan itkeä siellä arvioinnissa!?

Toissa päivänä itkin kun kuulin, että ihana ystävä menee naimisiin ja vielä lisäksi saan kaason kunniatehtävän. Filipan hassut jutut itkettää. Ihmisten ystävällisyys itkettää. Pari kuukautta sitten itkin Prisman leipäosastolla suomalaisen leivän tilaa ihan vakavissani.

Eilen mua itketti Sian Chandelier videon tyttö, joka on niin hitsin taitava, että….siis no ihan itkettää. Ja kyllä toi biisi itsessäänkin itkettää kun on oikea lataus päällä.