Se oli mokkasiinien vika

Se oli puhtaasti mokkasiinien vika. Nimittäin jos en olisi löytänyt noita nostalgisen kauniita tummansinisiä pikkumokkasiineja tänään kaupungilta, olisin tuskin ostanut mitään. Mutta siellä ne kauniit pirulaiset hyllyn alla huusivat tulevan vauvan nimeä. Mistä ne voi tietää?

Ja jos ei niitä olisi ollut niin en olisi saanut yllättävää himoa yhdistää niihin tuota ihanaa valkoista puuvillaneuletta ja neulehousuja. Niin siinä sitten kävi, että nekin lähtivät meidän mukana kotiin.

Toisaalta vannon, että tämä oli viimeinen reissuni oman lähiön ulkopuolelle ennen vauvan syntymää, koska en halua enkä voi enää ottaa sitä riskiä etten tiedä mistä seuraava jonoton wc löytyy. En myöskään enää jaksa taistella uhmaikäisen kanssa kaupassa, tai hikoilla kylmää hikeä kaupan kassalla. Saatika istua bussissa tai raitiovaunussa ja rukoilla Jesus Mariaa, että ÄLÄ JUMALAUTA AJA NOIN KOVAA MUTKASTA JUUURI SILLOIN, KUN MUA SUPISTAA.

Seuraavat viikot on tyytyminen siis omaan kotiin, omaan pihaan ja oman vessan turvaan. Mahdollisesti myös lähimarkettiin. Mies saa toimittaa kotiin kaiken muun.