Kyyneleet kuivattu

Viikko takana uutta elämänjärjestystä. Imetyksen lopettaminen päättyi onnellisesti. Kuten joku saattoi tuolta kommentti-boxista lukea, kävin viime viikolla hakemassa vuokralle sähköisen rintapumpun. Homman nimi on nyt se, että pumppaan kaiken mahdollisen minkä vaan suinkin saan irti omista rinnoista pulloon, ja se sitten syötetään vauvalle. Loput ruoasta on vastiketta.

Ensimmäisen kokonaisen pumppaus-päivän jälkeen paljastui karu totuus maidon määrästä. Maitoa riittää noin kolmelle vauvan aterialle vuorokaudessa. Aamulla tulee suurempi määrä ja iltaa kohti tuotanto vaikuttaa hiipuvan niin, että kaksi ateriaa yhdistellaan useammasta pumppaus-kerrasta.

Kuvittelin, että tämä olisi ollut stressaava järjestely, mutta itse asiassa stressi, suru ja uupumus ovat hälvenneet viikon kuluessa. Toki minulla on vielä ikävä sitä läheisistä läheisintä tunnetta, kun saa imettää vauvaa. Olen muutaman kerran pitänyt vauvaa rinnalla, kun hän on näyttänyt siltä että haluaa olla rinnalla. Vauvan nähden en voi pumpata, koska hänellä alkaa heti suu käymään ja kädet huitomaan.

Painokäyrä tempaisi tiistain punnituksessa pystysuoraan ylöspäin ja neuvolasta kuului riemun kiljahduksia. Näillä siis jatketaan niin pitkään, kun omaa maitoa riittää. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että kompromissejakin löytyy jos ei ole valmis luopumaan rintamaidosta ihan vielä.

Elämä on muutenkin keventynyt huomattavasti, nyt kun en vietä tuntikausia pelkästään imetykseen. Meillä saattoi vierähtää kaikkine kommervenkkeineen yhteen ruokailuun helposti kaksi tuntia. Siinä ei ihan hirveesti jäänyt vuorokaudessa aikaa muulle kuin imettämiselle. Nyt ehdimme päivisin vauvan kanssa nauttiakin toisistamme.

Silti, vaikka kyyneleet on kuivattu ja elämä aidosti taas hymyilee, jää mieleen kalvamaan kysymys mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Ehkä se selviää mahdollisen toisen lapsen kohdalla tai sitten opin hyväksymään sen, että vaikka tekisi kaiken oikein, maito ei ihan oikeasti aina riitä, tai vauva ei osaa sitä imeä.