Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…oikeasti :D

Meillä oli viime perjantaina illalliset joita varten valmistimme mieheni kanssa kolmen ruokalajin menun ja korkasimme pullon jos toisenkin. Illanistujaiset oli sovittu elokuun puolivälin aikoihin milloin totesin, että oman jaksamisen kannalta on hyvä olla on jokin välietappi tiedossa ennen joulua, jolloin voi vähän irrotella ystävien kanssa. Viimeisestä illanvietosta oli siinä vaiheessa jo melkein vuosi aikaa.

Illan onnistumisen kannalta vauva tietenkin piti saada hoitoon. Luonnollisin valinta oli oma äitini joka muutenkin käy meillä yhdestä kolmeen kertaan viikossa milloin hoitamassa vauvaa niin, että pääsen vaikka lenkille tai muuten vaan moikkaamassa.

Viime viikon alkupuolella perjantai-ilta alkoi kummittelemaan joka ilta ennen nukkumaanmenoa päässäni, ja mitä lähemmäs se tuli, sitä varmempi olin siitä, että perun koko illan ja teeskentelen kipeää, etten joudu olemaan yötä erossa vauvastani. Kunnes tuli perjantaiaamu ja heräsin täynnä itseluottamusta ja hyvää oloa. Sormet syyhysi päästä kattamaan pöytä kauniiksi ja kokkaamaan hyvää ruokaa. Kaikki oli kohdillaan.

Iltapäivällä kasasimme kimpsut ja kampsut ja hurautimme viemään Filipan hoitoon äidilleni. Äitini luota lähtiessä minulla valui kyyneleet silmissä, mutta autoon istuessani fiilis oli jo paljon parempi.

Kotona touhutessamme kaksin mieheni kanssa tuli se sama tuttu fiilis OLEN ELOSSA, OLEN NUORI JA ONNELLINEN!! Totesin mielessäni, että kyllä kannatti. Söimme hyvin ja nauroin taas pitkästä aikaa kyyneleet silmissä. Nauroin vielä kovempaa kun tajusin, että nauran. Tuntui, että oikeasti minustakin on ihmisenä jäljellä jotain muuta kuin puklulta haiseva, multitaskaaja äidinraato. 

Vieraiden lähdettyä yhden jälkeen yöllä totesin miehelleni, että me lähdetään nyt vauvan luo. Pakkasin meidän yöpuvut ja hammasharjat, soitin taksin ja hurautimme nukkumaan äitini vierashuoneeseen.

Sinäkin yönä heräsin jokaiselle yösyötölle ja aamulla olin kello seitsemältä katselemassa juuri herännyttä hymyilevää vauvaa, jolla oli ollut kiva ilta mummolassa. Poikkeuksena oli se, että sen jälkeen menin takaisin nukkumaan ja nukuin puoleen päivään asti äitini edelleen hoitaessa Filippaa. Vaikka ensimmäinen yöhoito ei mennyt ihan suunnitellusti niin seuraava on varmaan jo paljon helpompi.

Tuosta illasta on jäänyt ihan mielettömän ihana olo, josta varmasti riittää vielä pitkäksi aikaa. Suosittelen pientä irtiottoa!

———————————————————————————————————————————-

Ai niin kirjoituksen pointti unohtui ; ). Soitin yhden kerran illalla äidilleni kyselläkseni Filpun vointia. Taustaksi voin kertoa, että meillä käydään kylvyssä joka ilta suunnilleen 19.30 aikoihin, jonka jälkeen Filippa syö ja menee nukkumaan. Olen rytmittäjä äiti ja ehdottomasti sen kannalla, vaikka moni asia tehdäänkin ihan vauvan ehdoilla.

Soittaessani äidilleni puoli kymmeneltä illalla kuulin taustalta vielä iloista jokeltelua, johon äitini totesi….”ei me olla vielä käyty kylvyssäkään kun meillä on ollut niin hauskaa.” …kröhm…!!!???

Tarinan jatkoksi lainaan Anna Puuta, joka totesi oman lapsensa isovanhemmista näin:

On aivan käsittämätöntä, miten pyyntöni ja neuvoni siitä, miten lastani kasvatetaan, eivät päde yhtään isovanhempiin.

Me Naiset 42/2012

No joo, mutta ihanaa että vauvalla on isovanhempia, jotka hemmottelee, hoitaa, lainaa autoa, tuo ruokaa ja on ihan muuten vaan olemassa. Viime lauantain isovanhempien päivän kunniaksi myöhäiset onnittelut: Mummi, GP, Mamma, Vaari ja Muori <3

Toivottaa,
Filippa