Äitimyytti
Nauti nyt kun voit! Kuului korviini raskausajan loppupuolella, kun olin malttamaton ja halusin vauvani jo syntyvän. Tein loppuraskaudesta pitkiä kävelylenkkejä ja olin valtava, kipeä, väsynyt ja halusin vain nähdä oman pikkuiseni.
Nyt kun se pikkuinen on tuossa, sama kuorolaulu on pärähtänyt soimaan, nauti nyt vauvasta, nauti, NAUTI, NAUTI! Mutta älä missään nimessä suorita! Tuntuu, että tuoreelle äidille viesti kuulostaa olevan, nauti vaikka väkisin prkl, mutta muista että siitä äitiydestä ja vauva-ajasta pitää nauttia!
Tätä kuulen koska? Käyn urheilemassa neljä kertaa viikossa ja NAUTIN siitä. Järjestän illalliskutsut vauvan ollessa toisaalla hoidossa (öö-mumminsa luona, maailman luonnollisin asia, eikö?) Saan siitä tuhat kertaa enemmän virtaa kuin, että istuisin sohvalla tuijottamassa telkkaria ja silloin jaksan OIKESTI nauttia niistä pienistä nautinnollisista hetkistä, joita vauva-arkeen kuuluu.
Kun vauvani nukkuu, siitä pitää NAUTTIA ja nukkua itse samalla. Ei, kun minä NAUTIN siitä, että saan hetkeksi omaa aikaa, että ajatukset lepäävät vaikka näpytellessäni juttuja tänne tai lueskellessani jonkun muun kirjoituksia. Tai hitsi, vaikka lukemalla hyvää kirjaa, koska olen muuten äitiydestäni huolimatta edelleen älyllinen olento ja NAUTIN myös älyllisistä virikkeistä. Ja nautin muuten ihan yhtä paljon siitä omasta ajasta kuin vaunujen työntelystä ja kakkavaipoista puhumisesta muiden äitien kanssa. Saanko, saanko, saanhan nauttia molemmista?
Vaikka täällä suomessa tietääkseni eletään 2012-lukua ja naiset käy enimmäkseen töissä, meillä on äänioikeus, me saadaan käyttää housuja, naiset on johtajia, on olemassa hauskoja, vakavia, punkkareita, hipstereita, rokkareita, ilosia ja ERILAISIA naisia. Niin äitejä saa olla vain yhdenlaisia. Sellaisia, joihin joku 50-luvun hyvä äiti -opas on iskenyt leiman, että tämä äiti on hyvä äiti, koska se nauttii AINOASTAAN vauvasta 24/7.
No kuulkaa, KMY, eli kiss my ass. Minä olen pullantuoksuinen, lenkkarijalkainen, vaatteita rakastava, musiikkista, hyvästä ruosta, seurasta, urheilusta ja omasta lapsestani nauttiva äiti. En aio lukittautua koko ensimmäiseksi vauvavuodeksi neljän seinän sisään ja nauttia pelkästään milloin nauravan, itkevän, nälkäisen tai nukkuvan vauvan katselusta (vaikka niitä katseluista rakastankin ja oman vauvan hymyyn sydän pakahtuu.) Vaan minä olen minunlaiseni äiti. En ole minkään muunlainen äiti, enkä väkisin sitä meinaa olla. Voin kertoa, että se vasta olisi suorittamista. Onkohan ihme, että joku NAINEN masentuu vauva-arjessa, kun yrittää mahtua tuohon ahtaaseen äitimyytin määrittelemään rooliin?
Minulle suorittamista ja todella EPÄNAUTINNOLLISTA olisi se, etten uskaltaisi antaa kenenkään muun hoitaa vauvaa silloin kun oma jaksaminen on lopussa. Tai, että syrjäyttäisin tuon vauvan isän hoitopuuhissa, enkä antaisi hänen olla tasavertainen vanhempi vaan suorittaisin siinäkin (vauvaa ei muuten voi jättää isälleen hoitoon, koska se ei ole sen hoitaja, vaan jumankauta isä.) Tai, että imettäisin kyyneleet silmissä ja hampaat veressä, koska se on ainoa hyvän äidin mitta, vaikka sillä hinnalla että lapsi kärsii (kun kyllä se maito sieltä nousee vielä uudelleen, se on katos luonnonlaki.) Sekin on ihan ok, jos haluaa tehdä noin ja olla sellainen, eli omanlaisensa äiti.
Että tällaiseen äitimyyttiin olen törmännyt ja niskakarvat nousi pystyyn tänään aamulla klo 6.30, kun syötin vauvaani silmät ristissä ja mietin, että tota tuhinanenää rakastan yli kaiken, mutta luoja kun tää on raskasta.
Minkäslaisia äitejä te olette? Varmaan nautitte ihan eri asioista kuin minä, ihan niinkuin silloin ennen äitiyslomaakin vai mitä kun me naiset saatiin olla vielä erilaisia ja nauttia niistä eri asioista?