Haaste: millainen olin 1999 ja 2003?

Elokuussa 1999 kiroan päässäni miksi valitsin tulla juuri tähän lukioon. Olisin päässyt pariin muuhunkin, mutta kun paras kaveri halusi mennä siihen ulkoa punatiiliseen ja sisältä kylmään betoninharmaaseen laitokseen niin kyllähän minäkin sitten. Mutta silti. Asun Etelä-Helsingissä lähellä kaupungin keskustaa ja sieltä olisi päässyt helpommin kulkemaan muuallekin. Nyt kuljen kahdella bussilla meren yli kouluun. Keskiarvo oli ysiluokalla vähän noussut, vaikka kasin kieppeillä se oli aina ollut. Kovan matikan treenaamisen johdosta olin saanut pyöräytettyä numeron seiskasta kymppiin ja nyt päästötodistuksessa luki matikan kohdalla 9. Olin siitä älyttömän ylpeä. Sen johdosta olin valinnut lukioonkin pitkän matikan. Olin päättänyt nörtätä lukion ja keskittyä vain kouluun. Olisihan se kiva tutustua myös joihinkin kivoihin tyyppeihin, mutta ensisijaisesti sitä koulua nyt vaan, että pääsen valtsikaan. Valtiotieteellinen nimittäin kuulostaa todella hyvältä ja fiksulta. Olin ollut edellisvuodet kovin yhteiskunta-aktiivinen kaiken murrosiän kovistelun keskellä. Oli nuorisotalon toimikuntaa ja nuorten vaikuttajien klubia. Olin istunut Lapualla edustamassa Helsinkiä jossain ihmeen nuortenvaltuuston tapaamisessa, jonka vaalipaneelista Veltto Virtanen käveli ulos keskisormet pystyssä huutaen samalla, että Suomen nuoriso on perseestä. Olin vähän samaa mieltä, mutten voinut sanoa sitä ääneen. Meitä helsinkiläisiä syrjittiin siellä Lapualla ankarasti ja tajusin sen jälkeen, että ei helsinkiläiset ketään vihaa, vaan jostain syystä ne toiset vihasi meitä.

Takaisin lukioon. Olin seurustellut viisastelevan ja mopoilevan poikaystäväni kanssa jo ylä-asteelta asti ja olimme kuin paita ja peppu. Suhteessa puhuttiin politiikkaa, oltiin fiksuja (aina vähän fiksumpia kuin muut), väiteltiin ja rakastettiin hyvin aikuismaisesti. Ainoa ongelma oli, että itse olin vihreä tai ainakin jossain siellä päin poliittista kenttää ja poikaystävä kokoomuslainen, välillä myös vähän pelottavan oikeistolainen. Joka tapauksessa siinä oli tasaisen hyvä mies loppuelämäksi ja ajattelin, että kun omat vanhemmat ovat eronneet niin tässä olisi tällainen tasapainoinen aikuinen suhde nyt jo valmiina, mistä ei ikinä tarvitsisi pelätä, että toinen ottaa ja lähtee. Siis, siihen asti kunnes itse otin ja lähdin suunnilleen syyskuussa 1999. Tajusin lukion ekalla hyvin nopeasti, että elämässä on muutakin kuin parisuhde ja lukiossa nörttääminen, joten lopetin pitkän matikan ja jätin poikaystävän. Tapoihin kangistuneena päätin kuitenkin hakea oppilaskuntaan, koska vähän vakavakin täytyi olla. Hain, pääsin ja halusin pois.

—————–

On huhtikuu 2003, olen 20-vuotias ja ensimmäinen lukuvuoteni englantilaisessa collegessa on melkein ohi. Olen palannut kevätlomalta suomesta ja elämä on muuttunut täysin. Lukio oli ollut jo pitkään ohi ja sitäkin vaihdettu kertaalleen erään kesäisen itkukohtauksen jälkeen, jolloin huutoitkin isälleni autossa, että mä en enää ikinä mene sinne takaisin. Päädyin aikuislukioon ja kävin kurssit ja kirjoitukset pikavauhtia läpi. Sen jälkeen kävin vuoden töissä jonka päätteeksi haimme uuden poikaystävän kanssa molemmat opiskelemaan englantiin ja vielä samaan collegeen. Asuin vuoden 2002-2003 asuntolassa kakaramaisten, juuri kotoota muuttaneiden brittinuorten kanssa. Elämä oli pahempaa kuin pahimmassa lastentarhassa ja yläasteella yhteensä. Kulttuurishokki ei johtunut vähiten siitä, että maassa piti edelleen maksaa melkein kaikki shekeillä tai siitä, että asuntola-solumme ovi oli vähän väliä kananmunien peitossa, tai siitä, että heräsin kolme kertaa viikossa kahdelta yöllä palohälytykseen. Jo syksyllä 2002 oli tullut selväksi, että englantiin on mahdotonta sopeutua ja minulla oli vielä kolme vuotta opiskeluita edessä. Voin huonosti. Saatoin olla jopa vähän salaa masentunutkin, kun elämä englannissa ei ollutkaan sitä mitä olin kuvitellut. Halusin vain kotiin.

Bulgariassa kesällä 2002 (ei enää koskaan sinne.) Brittinaapurit halusivat tarjota spritzereitä pullon suusta, eikä huonommaksi voinut jäädä. Olin ollut viimeiset kymmenen vuotta lyhyttukkainen ja vihdoin alkanut kasvattaa pitkää, tässä ollaan päästy jo polkkaan.

Keväällä 2003 kaikki kuitenkin muuttui, kun päätimme erota poikaystäväni kanssa. Ero oli ensimmäinen, muttei viimeinen. Niitä tuli vielä kaksi joista toinen vuonna 2008 oli lopullinen. Olin tutustunut edellisenä syksynä erasmusvaihdossa olleeseen espanjalaiseen tyttöön ja keväällä hänestä tuli paras ystäväni. Kommunikaatio oli ollut aluksi vaikeaa, sillä hän ei puhunut sanaakaan englantia tullessaan vaihtoon. Keväällä kaikki oli kuitenkin muuttunut ja hänellä oli tapana huudahtaa ”your face”, kun huomasi minun olevan surullinen. Huudahdusta seurasi aina pitkät keskutelut pienessä asuntolahuoneessa, tupakkaa boheemisti (luvattomasti) sisällä polttaen ja roseviiniä lipittäen. Olemme jatkaneet noita keskuteluja ja lipittämisiä tähän päivään asti, aina toisen vieraillessa toisen kotimaassa. Nyt minusta oli kuoriutunut myös raudanluja feministi. Pidin ainoana oikeana esikuvana Simone de Beauvoiria ja raamattuna kirjaa Toinen sukupuoli.

Kotona kevätlomalla 2004 (ihan saman näköinen kuin 2003.) Tukka oli jo ponnaripituudessa ja kähersin sen joka aamu raudalla kiharaksi. Korvissa on helmikorvikset joihin olen fakkiutunut jo joskus 1990-luvulla.

Ystävän myötä sain keskustelukumppanin ja tilaa, mikä johti siihen, että vapauduin henkisesti ja aloinkin viihtymään kämppisten ja uusien tuttavuuksien kanssa. Englantikaan ei enää tuntunut niin pahalta paikalta ja aikainen kevät antoi paljon energiaa sosiologian ja mediakulttuurin opiskeluihin. Huhtikuu 2003 oli hauskaa ja onnellista aikaa. Palasimme sen johdosta yhteen poikaystäväni kanssa ja olimme pitkään onnellisia. Kesällä 2003 palasin kesälomaksi suomeen kesätöihin ja elokuussa jatkoin taas opintoja englannissa.

————–

Tämä oli ensimmäinen osa Puutalobabyn heittämään haasteeseen. Jatkoa luvassa ensi viikon aikana, jolloin seuraa maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010.