Hiukseni ovat temppelini.

Loppuvuodesta blogosfäärissä pyöri Naked truth-haaste, jossa bloggaajat poseerasivat meikittä, suihkunraikkaana palstoillaan ja osoittivat solidaarisuutta erästä kanssabloggaajaa kohtaan, joka oli saanut ala-arvoista palautetta ulkonäöstään. Tavoitteena oli käsitykseni mukaan osoittaa, että -hei, täällä on ihan aitoja oikeita ihmisiä, joilla on naamassa vinoa nenää sekä finniä ja karvaa ihan niin kuin kaikilla muillakin bloggaamattomilla.

Hieno juttu joka levisi kulovalkean lailla. Itse päätin olla osallistumatta, koska en muutenkaan julkaise täällä hirveitä määriä kuvia omasta naamastani ja varsinkaan mitenkään viimeisen päälle meikattuna tai laitettuna. Eli se mitä näet on se millainen olen joka tapauksessa.

Ulkonäköasioissa olen aina ollut melko stressaamaton (paitsi mitä tulee tähän tämän hetken ruumilliseen paisumukseen). Toki voin osoittaa naamastani helposti kymmenen eri kohtaa jotka eivät aina miellytä, mutta suurimman osan ajasta olen ihan tyytyväinen peilikuvaani.

Meikki on ollut sama jo ainakin viisitoista vuotta, tai ainakin niin kauan kun luovuin liiasta meikkivoiteesta ja mustista kajaleista sisäluomilla (oli muuten todella pop joskus ylä-asteella.) Talvella meikkaan joka päivä. Aina. Poikkeuksena päivät jotka vietän kotona yöpuvussa.

Kesällä laitan korkeintaan ripsiväriä ja aurinkopuuteria. En ole saanut kummempaa meikkausopastusta muuta kuin häissäni ja vanhojen tansseissa. Meikkaustaitojen puutteessa panostan sokeasti laatuun ja merkkituotteisiin ja toivon, että ne tekevät naamastani ehostetumman näköisen.

Tämä kaikki sama pätee hiuksiini. Talvella jaksan laittaa hiuksia ja pesen ne joka päivä. Kesällä taas on helpompi antaa hiusten olla samalla jakauksella päivästä toiseen ja unohtaa kampaajalla käynnit. Paitsi nyt. Hiukseni ovat näyttäneet jonkun muun hiuksilta jo pari kuukautta.

Palstaani seuranneet muistavat varmaan, että värjäsin hiukseni marraskuussa tummanruskeiksi. Värjäyksen seurauksena hiukseni eivät ole sopineet peilikuvaani.

Onko hullua ajatella, että tummat hiukset vaativat erilaista luonnetta? Tummahiuksiset ystäväni ovat yleiskatsauksena huolitellumpia, siistimpiä ja jotenkin silotellumman oloisia kuin vaaleahiuksiset ystäväni. Vai oletteko samaa mieltä? Tämä ei siis ole loukkaus brunetteja tai blondiinoja kohtaan vaan ihan oma subjektiivinen huomioni joka on hyvin mahdollisesti täysin paikkansapitämätön.

Ilme on yhtä muikea kuin juuri valkosuklaakakkua syöneellä suklaalakkolaisella ristiäisissä viime viikonloppuna…

Blondina on helpompi olla huolettoman näköinen. Olenko ihan hakoteillä vai olenko pakkomielteisesti vaan tuijottanut tummahiuksisia huoliteltuja julkkiksia liikaa?

Olen säästösyistä (hoitovapaa häämöttää kahden kuukauden päässä) lykännyt jo monta kuukautta kampaajalla käyntiä, muuttanut mieleni ja taas haaveillut täydellisestä hiuskuontalosta. Nyt olen päättänyt luovuttaa. Pakko päästä kampaajalle ja saada tukka kuntoon, kun peilistä tuijottaa päivästä toiseen tuntematon.

Surukseni olen vielä tullut huomaamaan, että melkein kolmen kuukauden juurikasvuni on paljastanut oman värini olevan tummempi kuin arvasinkaan. Silti olen päättänyt palata blondiinoksi.

Kampaajalle siis mars ja jotain tällaista olisi haussa. Enkä siis kuvittele saavani tuota pärstää vaan nuo hiukset vaan ; ).

Kuva täältä.