Kaikenmaailman mummot

On ravintolapäivä ja olen lähtenyt käymään paikallisessa pop up-ravintolassa. Paluumatkalla kotiin isokokoinen mummo huomaa minut kerrostalon pihasta ja lähtee kovaa vauhtia hellemekossaan kävelemään kohti. -Onko se suuttunut? Aika tuima ilme. Minulla on jäätelö toisessa kädessä ja iso maha, en pääse juoksemaan karkuun. Apua, mitä mä teen? Onko se jopa vihaisen näköinen?

Nyt se lähestyy ja nostaa sormen pystyyn. -Voi ei, se on tämä jäätelö, nyt tulee sanomista, että ei sais syödä.

Mummo lähestyy hirveetä vauhtia, kunnes pysähtyy kohdalle ja naputtaa kaksi kertaa sormellaan mahaani. Ei kovaa vaan hellästi, mutta niin että vauvakin varmasti kuulee naputuksen. – Muistahan sitten syödä toinenkin jäätelö, että vauvakin saa. Ei saa ajatella vaan itseään.

Kuva lainattu.

Lähden kotoota kuumana toukokuun päivänä. Hieman on liitoskipuja, joten vaapun mäkeä ylös. Kadun toisella puolella kävelee hilpeän oloinen mummo kukkamekko päällä, on ilmeisesti iloinen kesän ensimmäisistä kuumista päivistä. Mummo huutaa kovaan ääneen -ONNEA! Ja katsoo minua. Minä vastaan, että – No kiitos! Mummo jatkaa hykerrellen matkaansa ja pysähtyy juttelemaan seuraavan vastaantulijan kanssa.

On keväinen arkipäivä eikä kaduilla ole ketään muita paitsi minä. Taaperran hitaasti, mutta varmasti kohti ystäväni taloa. Samalla puolella katua vähän matkan päässä kulkee rollaattorin kanssa mummo. Rollaattoriin on kiinnitetty yhtä sun toista. Kun mummo osuu kohdalle, hän pysähtyy ja katsoo mahaani ja sitten silmiin sanoen – On se sinullakin tuossa kantaminen. Ihana mummo!

Ja vielä yksi. Kerran kaupasta tullessa mummo pysäytti kadulla ja sanoi kovaan ääneen tietävästi – Se on tyttö, minä tiedän, minulla on ollut samanlainen.

Kaikki tositarinoita. Ihania mummoja täällä meidän lähiössä, en kyllä enää lähtisi Ullanlinnalais-mummojen seuduille mistään hinnasta.