Tässä nämä meidän muruset poseeraa. Tapaninpäivänä, valmiina viettämään vielä yhtä joulua mieheni perheen kanssa.

Meillä on takana täydellisyyttä hipova joulu. Enpä oikeastaan osaa osoittaa mikä siitä olisi tehnyt yhtään onnistuneemman (paitsi ehkä uni.) Itse asiassa se, että jouluun kuuluu joitain pieniä epätäydellisyyksiä taitaa tehdä siitä täydellisen. Juuri se kontrasti arkitodellisuuteen tuo jouluun pientä taikaa. On ihanaa kun kerran vuodessa unohdetaan arjen murheet ja huolet ja keskitytään kevyempiin asioihin.

Joulupäivänä sulattelimme koko perheen voimin aaton kalapöytää kirpeässä säässä pulkkamäessä, ja Tapaninpäivänä sukuloimme miehen perheen luona. Tänään piti rynnätä alennusmyynteihin sen verran, että sain Filipalle riittävän lämpimät hanskat käteen. Torstaina nimittäin raukan sormet olivat ensin jäässä nahkarukkaset/sormikkaat yhdistelmässä, ja eilen ne taas eivät liikkuneet mihinkään nahkarukkaset/sormikkaat/villalapaset yhdistelmässä. Nahkarukkaset heitän mäkeen (niistä muuten ratkes saumatkin heti ekassa käytössä) ja nyt siirrytään kokeilemaan kaikkien (lue Facedook-kavereideni) kehumia Everestin toppahanskoja. Ostin kahdet niin, että jos toiset on märkänä niin saa kuivat käteen.

Paketteja tursui muuten aattona yli äyräiden minkä takia aatonaattona pureskelin tovin kynsiä ja mietin, että mitä kaikille paketeille oikein tekisi. Kunnes aattona pakettien avauduttua päästin pitkän huokaisun ja totesin helpottuneena, että kaikelle kyllä keksitään paikkansa. Palapelit ja kirjat olivat ehdottomasti tervetulleita, kuten kaikki muukin leikki-leivänpaahtimista lääkärinlaukkuun. Materialismista en viitsi paasata, koska jos rehellisiä ollaan niin mitä enemmän meillä on puuhaa täällä kotona – sitä paremmin jaksan lasten kanssa viettää aikaa päivisin. Näin aikuisen näkökulmasta nimittäin on kiva kun leikeissä on vähän vaihtelua.

Rentoja välipäiviä kaikille! Mä painun nyt saunaan.