Unettomien öiden suunnitelmia

P6293376.JPG

Viime viikonloppuna täällä täytettiin kaksi vuotta, lapsena ja äitinä. Lapselle annan kympin viimeisen kahden vuoden suorituksesta ja itselleni hyvä kasin, ottaisin ysin, jos olisin jättänyt kerran vahingossa sanomatta, että mörkö tulee jos ei nuku päikkäreitä. Se oli elämäni yksi huonoimmista hetkistä raskausväsymyksen sekaisissa tunnelmissa, kun yritin nukuttaa lasta päikkäreille. Tästä kokemuksesta ollaan kuitenkin ehkä jo selvitty ja uudet vanhempainmokailut odottaa!

Lapsen toiveena synttäreille oli mansikkakakku ja kynttilöiden puhallus, toiveet oli aika helpot toteuttaa ja yllä näette suoritukseni ihan ensimmäisestä lapsen synttärikakusta. Tein valmispohjaan – siitäkin pieni miinus vanhemmuuslistaan. Herkullista se silti oli.

Ihan oikeita sukulaissynttäreitä vietettiin jo aiemmin, koska mennyt juhannus ja kesälomat veisivät oikeana synttäriviikonloppuna vieraat mennessään ties minne lomille. Synttärit osuivat tietenkin sellaiselle viikolle, kun minulla yllättäen nousi verenpaineet kattoon ja sain kolme päivää lepomääräystä. Yhdellä puhelinoitolla sain isäni onneksi hoitamaan ruokatarjoilut ja toisella leipomon leipomaan kaksi herkullista kakkua. Kaikki meni hyvin, paitsi että olin yhtä sekaisin kuin silloin aikanaan omissa häissä. Itkin kun lapsi puhalsi kynttilöitä ja illalla oli tyhjä olo.

Loistavana asiana todettakoon, että Filippa rakastaa täytekakkuja ja harkitsen niistä meille jo yhteistä harrastusta ehkä sitten muutaman vuoden päähän. Harrastustoiminta tullaan toteuttamaan reissuilla Keski-Euroopan runsaana notkuviin kakku- ja kahvisalonkeihin.

Näiden kakuntäyteisten ajatusten voimalla selviän ehkä tulevan syksyn koitoksista ja turhista aamuviiden herätyksistä, kun muu perhe vielä nukkuu. Loppuraskauden unettomat yöt ovat saapuneet.

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Höpsöä

Kerran kesässä

Helsingin kesää ei ole jos ei käy Lintsillä. Vähintään kerran. Ja sitten Korkeasaaressa, ja pyöräilemässä Hietsussa, ja picnicillä Espalla, ja jätskillä Kaivarissa, ja ottamassa aurinkoa Uunisaaressa, ja mitä näitä nyt on.

Me käytiin etukäteen juhlistamassa Filipan huomisia syntymäpäiviä Lintsillä, koska Ilmatieteenlaitoksen mukaan huomenna esteri tekee taas vierailun taivaalle ja meidän kesälomabudjetti on pieni, pienen pieni. Ajateltiin, että halvalla päästään, koska Filippa on alle 100 senttiä ja niin pieni vielä, että ilmaislaitteet käy meille vallan hyvin. Lisäksi sisäänpääsykin on ilmainen kaikille, jess!

P6273241_1.JPG

Alku hyvä. Onni tuli heti vastaan portilla, kun pikkuinen huomasi Nalle Puhin ja Tikrun.

P6273242.JPG

Ja sitten oli ihanat hepat joita halailla. Tähän asti ihan ilmaista huvia ja rajatonta riemua.

P6273346.JPG

P6273352.JPG

Yhtäkkiä äidillä laski verensokeri ja piti syödä. Otettiin perushampparit, juomat ja ranskikset kolmelle joista laskua tuli lähes kolmekymppiä. No ihan ok vielä ruoista. Mutta, sittenpä otettiin vielä kesän kunniaksi jädet kolmelle, ja 12 euroa upposi sinne -tsing, tsing! Eikä se pikkuinen yksin niihin laitteisiin voi tietenkään mennä, joten 3 x 8 € kertalippuja aikuiselle = 24 €. Mitäs nyt kävi? Ollaan oltu puoltoista tuntia huvittelemassa ja lasku on jo 64 € + parkkimaksu 4 € eli yhteensä 68 €. Eikä yhtään rannekettakaan olla edes ostettu.

P6273268_1.JPG

Mutta olihan se lapsi onnesssaan, kun pääsi ekaa kertaa ratsastamaan lintsin legendaarisilla hepoilla. Noilla minäkin pienenä huristin menemään, olikin ehkä ainoa laite johon uskalsin.

P6273350.JPG

P6273299.JPG

P6273325_1.JPG

No tämä se oli maksuton ja hauska!

P6273362.JPG

Lopuksi ennen kotiinlähtöä lisättiin laskuun vielä yksi pakollinen onnenpyörä (3€), jonka panos sijoitettiin pikkutyypin syntymäpäivän kohdalle, ja miten siinä kävikään!? Onnetar osui kohdalle! Voi sitä riemua, kun äiti ja isi tuulettivat pientä vaalenapunaista nallea kuin milleniumin ilotulistusraketteja konsanaan joskus vuonna nakki. Tässä vaiheessa itse sankari oli jo jossain unten rajamailla, joten tyytyi vain painamaan posken nallen poskea vasten ja nukahti.

Summa summarum: lasku puoli-ilmaiseksi ajatellusta lintsireissusta oli yhteensä 71 €. Nyt hinta olikin vielä siedettävän rajoilla, mutta miten paljon se on sitten ensi kesänä tai sitä seuraavana, kun meitä on neljä ja lapset kasvavat?

Vahvistettakoon vielä, että kerran kesässä riittää.

—————————————

P6273356.JPG

Sokerina pohjalla vielä hirmuinen pötsikuva. Matkalla lintsiltä kotiin ajoimme vähän aikaa motaria lähimpään supermarkettiin ja kesken ajon tuli niin raju supistus, että pääsi itku. Luojan kiitos se jäi sitten siihen. Jaksa vielä vähän aikaa siellä kasvaa ja kehittyä – pliis!

Taisi olla lintsihuvittelut vähän liikaa jo tälle mammalle, nyt lepoon.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Höpsöä