Hulivili 10 kuukautta

Kymmenen kuukautinen Filippa on todellinen hulivili. Filippa nouse seisomaan itse ja laskeutuu istumaan sujuvasti. Hän yrittää lähteä kävelemään ja käveleekin hienosti tukea vasten, enimmäkseen kuitenkin sivuttain.

Hulivili rakastaa koiria ja huutaa joka kerta koiran nähdessään ”KOI-II, UUH UUH.” Lempipuuhaa kotona on tuijotella kirjoja ja heitellä lehtiä lehtikorista. Hän osaa jo sanoa kiaaa (kirja), koii (koira), äiti, kiti (isi) ja outo (?, ei tarkoita autoa vaan jotain muuta.) Äidiksi Filippa voi kutsua bussikuskia, ratikassa istuvaa mummoa tai kaupan kassaa, joten sanan merkitys ei ole ihan vielä seljinnyt, vaikka sitä hoetaankin taukoamatta.

p5037780.jpg

Filippa on kadottanut ruokahalunsa jälleen, joka johtuu todennäköisesti uusista puhkeavista hampaista. Hampaita on jo upeat kolme. Kaksi alhaalla ja yksi ylhäällä. Kolme uutta ylähammasta ovat jo aivan pinnassa puhkeamaisillaan.

Filippa innostuu aina nähdessään toisen lapsen ja pyrkii leikkimään heidän kanssaan. Lapsia Filippa näkee puistossa, bussissa, kahviloissa ja kylässä.

p5037771.jpg

Kun Filippa herää hän nousee saman tien istumaan, hymyilee ja alkaa osoitella asioita ympärillään. Hän ei nuku vielä(kään) öitään vaan herää useamman kerran yössä (äidin iloksi) juomaan maitoa tai pyörimään sängyssään.

Nukkumaan Filippa menee 20.00 ja herää seitsemän ja yhdeksän välillä. Päivällä Filippa nukkuu kahdet päiväunet joista ensimmäiset kestävät noin kaksi tuntia ja toiset noin tunnin. Päiväunet nukutaan omassa sängyssä tai vaunuissa päivän ohjelmasta riippuen.

p5037777.jpg

Filippa pitää hampaiden harjaamisesta, mutta sitäkin enemmän hammasharjan pureskelusta. Filippa ei suostu istumaan syöttötuolissa paikallaan vaan koittaa kammeta itsensä ruokapöydälle tai uhkarohkeasti pudottautua siitä alas. Lempiruokia vaikuttavat olevan puuro maidolla ja parsakaali.

Filippa ei tottele kun hänelle sanoo ei vaan pikemminkin pyrkii tekemään kielletyn asian nopeammin ja suuremmalla innolla. Yksi lempileikeistä on karkuun lähteminen kun teemme jotain yhdessä, silloin Filippaa pitää seurata ja kiinni saadessa kutitella. Filippa nauraa jatkuvasti ääneen ja kikattelee mitä kummallisimmille asioille. Pelästyttäminen saa Hulivilin ratkeamaan naurusta.

Filipan leluksi kelpaa mikä tahansa käsien ulottuvilla oleva. Rytmimunia Filippa yrittää heiluttaa molemmissa käsissä keskittyneesti kieli ulkona ja keskellä suuta. Hän rakastaa musiikkia ja heti, kun hän kuulee vähänkin muusiikkia, koko tyttö alkaa heilua iloisesti samaan tahtiin.

p5037796.jpg

Tässä Filippa ajelee uudella autollaan.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä

HALO Fashion Sanctuaryn tunnelmia

Meillä oli Filipan kanssa tänään astetta jännempi päivä, kun pääsimme seuraamaan oikeaa muotinäytöstä Kaapelitehtaalle. Kyseessä oli Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksen opiskelijoiden näytös HALO Fashion Sanctuary, jossa esiteltiin opiskelijoiden itse tekemiä ja suunnittelemia vaatteita, kenkiä ja laukkuja.

Olin hankkinut Filipalle vasta samana päivänä, kovalla pauhaavaa musiikkia varten vauvan kuulosuojaimet, joten niitä ei ehditty testata kotioloissa – ei ehkä niin hyvä idea. Testauksen puutteesta ja kuulosuojaintaisteluista huolimatta ehdin jopa katsella näytöstä ja nautiskella tarjoiluista. Filippakin suostui pitämään suojaimet päässään kunhan sai tutin suuhun ja lelun käteen. Onneksi Filipan isä tuli hakemaan neitosen hoiviinsa näytöksen puolivälissä, joten sekin lisäsi nautintoa ja pääsin räpsimään kuvia kauniista ja persoonallisista kengistä.

p5077929.jpg

Tässä näytöksen parhaita paloja. Enjoy!

p5077941.jpg

Juontajapari Designer duo Kaksitvå

asu.jpg

Asu: Sini Hjelt

desktop37.jpg

Laukku ja kengät: Paulaelina Polku

desktop35.jpg

Kengät: Paulaelina Polku

p5078098.jpg

Kengät: Milla Lindstedt

p5078043.jpg

Kengät by: Paulaelina Polku

p5078089.jpg

Kengät: Milla Lindstedt

p5078079.jpg

Kengät: Milla Lindstedt

desktop36.jpg

Laukku ja kengät: Paulaelina Polku

Suunnittelijat jonossa.

p5078198.jpg

Oli aivan mahtavaa päästä seuraamaan näytöstä. Ei voi kuin ihailla tuollaisia kädentaitoja ja mielikuvitusta.

Muoti Oma elämä Trendit