Herkullinen rucola-salaatti

Viime kesän helteellä, Filipan synnyttyä löysin itseni eräänä lauantaina ystäväni polttaripicnicilta. Sain maistaa aivan ihanaa salaattia, jossa oli rucolaa, melonia ja parman kinkkua. En muistanut kysellä tarkempaa ohjetta, joten sovelsin tänään vähän samanlaisen toisen ystäväni Baby Showereihin. Kaikki tykkäsivät ihan mielettömästi ja kyselivät ohjetta, joten ajattelin jakaa teillekin tuon ihanan herkuttelu-salaatin ohjeen.

p1215634.jpg

Ja kyllä, minä repsahdin kutsuilla, mutta minulla on juhlasääntö jolloin saan syödä mitä tarjotaan. Yritin silti pitää järjen päässä ja jätin esimerkiksi limut juomatta. Nautiskelin kyllä alkoholittomia mansikka-margaritoja, ah!

Mutta se salaatti…

…tarvitset näitä:

1/2 Cantaloupemeloni
1 pkt Parmankinkkua
1 pkt Rucolaa
1 Lollo Rosso salaatti
Mozzarellaa
Punahomejuustoa

 ja kastiketta varten näitä:

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa
mustapippuria

…tee näin:

Pese, kuivaa ja revi salaatin lehdet (sekä ruocola, että lollis) kulhoon. Pyörittele palloja (tai jotain sinne päin) melonista. Paloittele parmankinkku ja punahomejuusto pieniksi siivuiksi ja lisää salaatin ja melonin sekaan. Revi mozzarellasta pieniä paloja ja ripottele kulhoon. Sekoita ainekset hyvin keskenään.

Lisää ruokalusikalla öljy ja blasimico ja sekoita hyvin. Jauha sekaan mustapippuria maun mukaan.

p1215638.jpg

Vinkki, vinkki 1:

Salaatin teko mullistui meillä sen jälkeen, kun ostimme IKEAsta salaattilingon. Linko roikkui ikuusuuden  hankintalistallamme, mutta se oli liian helppo unohtaa kauppaan. Viimein viime keväänä nappasimme sen mukaan. Maksoi muistaakseni alle 5 euroa. Hyvästit vetiselle salaatille, halleluja!

Vinkki, vinkki 2:

Tiesittekö muuten, että salaatti kuuluu repiä. Veitsellä leikkaaminen tukkii salaatin solurakenteet ja lehdet tummuvat helposti. Salaatti säilyy siis kauniimpana revittynä.

p1215637.jpg

Punahomejuusto on rikollisen hyvää : ).

p1215660.jpg

Lopuksi kuitenkin jokaisen ruuan tärkein ainesosa: Kiss the Cook ; ).

p1215644.jpg
 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Pakkasraja

Aurinko paistoi niin ihanasti tänään, että lähdimme Filppulan kanssa kävelylle.

p1185534.jpg

Vaunujen nokka osoitti kohti yhtä lempikahviloistani.

p1185558.jpg

Se sijaitsee Tamminiementiellä Seurasaaren kupeessa ja sieltä saa aivan mielettömiä kakkuja ja pullia.

p1185570.jpg

Tarvoimme kirpeässä pakkasessa ja perille päästyämme kahvila oli tietenkin suljettu.

p1185581.jpg

p1185603.jpg

p1185605.jpg

Aih, kun juuri tänään olisin antanut itselleni luvan ottaa palan sitä ihanaa kosteata Toscakakkua.

p1185607.jpg

Perille päästyämme ystäväni soitteli ja ihmetteli, että eikös vauvoilla ole pakkasraja? Itse olin kuvitellut, että seitsemän kuisen kanssa voi jo ihan hyvin lähteä hyvin puettuna ulos, mutta ei. Alle yksi vuotiaan kanssa ei ilmeisesti ole suositeltua tarpoa yli kymmenen asteen pakkasessa.

p1185593.jpg

Onneksi Filippa makoili makuupussissa lampaantaljan päällä, puettuna toppapukuun jonka alla oli vielä villapuku. Ulkona ei myöskään tuullut yhtään. Nooh, ens kerralla tiedetään sitten paremmin.

p1185577.jpg

p1185547.jpg

Hyvää viikonloppua kaikille! Me lähdetään tästä IKEAan etsimään ahtaaseen eteiseen säilytysratkaisuja. Ja vielä, jos vauvasi valvottaa niin suosittelen vielä lukasemaan tämän edellisen postauksen ;D.

Suhteet Ystävät ja perhe Hyvä olo Ajattelin tänään