Uutta rytmiä elämään.
Kaikki alkoi siitä kun istuimme ystäväni kanssa kaksi ja puoli vuotta sitten vastavuokratun asuntomme lattialla. Kämpässä ei ollut vielä mitään. Ainoastaan liesituulettimen valo. Meillä oli mukana kolme tuikkukuppia, tuikkuja ja viiniä. En muista mistä viinit juotiin. Pullosta tai mukista, ei sen niin väliä, mutta minä päätin olla tiukan rytmin äiti.
Viiniä oli mennyt jonkin verran kun keskustelu kääntyi ystäväni silloin kolmivuotiaaseen tyttäreen:
Minä: Siish shä oot niin täydellinen äiti! Shiish ihan oikeeshti! Jos musta tulee äiti niin mä haluun olla jusht tollanen..
Ystäväni: Joo, shiish susta tulee niin ihana äiti ja kaikki on vaan kiinni rytmishtä. Kato aina iltashin valot poissa ja kuishkitte vaan ja muishtatte joka ilta kylvettää ja sitte nukkumaan. Shillain vauva toimii ku junan vessa ja shaatte sen helposhti nukkumaan.
Tämä on lyhennetty versio, jonka vielä jotakuinkin muistan. Viinin jälkeen ilta taisi jatkua kohtalokkaasti Tehtaankadun Restroomiin. Elä mene sinne, elä vaikka mikä olisi!!!
Kaksi vuotta tapahtuneesta ja Filippa syntyi. Olimme sopineet mieheni kanssa, että vauva kylvetetään joka ilta, että saadaan kunnon rytmi aikaiseksi ja vältytään nukkumaanmeno-kriiseiltä. Me sinisilmäiset varpuset, maallikot, amatöörit, keltanokat, siviilit, ei vielä vanhemmat, mitääntietämättömät dorkat.
Jokailtainen kylvetys alkoi noin kolmen viikon iässä kun Filippa alkoi näyttää merkkejä siitä, että hän jotenkin erottaisi yön päivästä. Mieheni oli kuusi ensimmäistä viikkoa kotona, joten saimme jaettua vauvanhoitohommat melko hyvin. Äiti syöttää, isä vaihtaa kakkavaipat, äiti syöttää, isä kylvettää jne.
Kaikki meni todella hyvin kunnes muutama viikko sitten Filippa teki sen, eli kääntyi. Siihen loppui helppojen nukahtamisten illat kuin seinään. Ei auttanut enää rytmit ei. Ei vaikka kuinka käytäisiin joka ilta kylvyssä.
Jouluaattona toista tuntia vauvaa nukuttaessa, päälläseisten hulvannetta pyörittäen muistin, että lainasimme pari viikkoa sitten unikirjan mieheni opiskelukavereilta. Tarrasin kirjaan vauvan huutaessa ja aloin lukea.
– Ei tota me ei olla tehty, ei ei me olla tehty totakaan, no toi me voitas vielä tehdä, mutta onko siinä järkeä kun ei me olla tehty noita muitakaan. Ainut asia joka oltiin tehty oli se kylvetys.
Vielä tunti huutoa ja Filippa nukahti.
Näin meillä toimittiin siis ennen:
Filippa meni klo 19.30 kylpyyn. Söi iltamaidon pimeässä makkarissa klo 20.00. Laitettiin sänkyyn maidon jälkeen ja yleensä hetken kulutta oli jo unessa. Joskus jos Filppu ei nukahtanutkaan vaan itkeskeli ja pyöri, annoimme lisää maitoa tai kävimme laittamassa tuttia suuhun. Lopuksi toimme Filipan takaisin olkkariin väsyttämään itseään lisää. Tämä siis vain äärimmäisissä tilanteissa, joita tähän puoleen vuoteen sisältyi ehkä viisi kertaa. Vauva kun oikeasti toimi kuin junan vessa.
Toissa iltana mies koki saman älynväläyksen kuin minä ja alkoi lukea sitä lainattua unikirjaa.
Nyt kokeillaan tätä:
Uniaikaa on kirjan ohjeen mukaisesti siirretty tilapäisesti tunnilla eteenpäin. Kylpy on klo 20.30. Iltapuuro klo 21.00 ja siitä suoraan sänkyyn jossa isi kertoo Filipalle tarinan siitä mitä Filippa on tehnyt päivän aikana. Pikkuhiljaa ilta toisen jälkeen alamme taas aikaistaa nukkumaanmenoa 5-10 minuutilla niin kauan kunnes olemme takaisin klo 19.30 kylvetyksessä.
Koitetaan välttyä vääriltä uniassosisaatioilta kuten maidon juottimisesta makkarissa ja vauvan kanniskelusta pimeässä huoneessa. Jos Filippa ei nukahda millään niin sitten hänet tuodaan takaisin olkkariin riittävän pitkäksi ajaksi niin, ettei se tunnu edestakaisin raijaamiselta. Vähintään puoleksi tunniksi, mutta korkeintaan tunniksi.
Saas nähdä löydetäänkö unirytmi uudelleen. Tsemppiä meille!
————————————————–
Filippa meni äsken nukkumaan ja nyt makkarissa on ainakin aivan hiljaista näiden unirutiinien suorittamisen jälkeen. Ekalla yrittämällä moneen viikkoon! Jiihaa, hurraa huutoja ja fanfaarit tähän.
Jos tämä todella toimii niin juoskaa kaikki joukolla hakemaan lähimmästä kirjakaupasta: Unihiekkaa etsimässä – Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin. Anna Keski-Rahkonen ja Minna Nalbantoglu.