Vertaisvanhemmuus

Tänään käytiin iltakävelyllä Seurasaaressa. Samalla matkalla tuli hoidettua ensimmäinen julkinen imetys, vaipanvaihto ulkona ja taistelu vaunujen sadehupun kanssa.

Julkinen imetys oli kammottava kokemus. Vaikka imetystoppi ja liivit toimivat moitteettomasti, vauva ei halunnut pitää äidin tissejä suojassa luonnolta ja yleisöltä vaan huitoi koko imetyksen ajan liinaa pois naaman edestä. Imetyksen aikana vauva päätti vääntää isoimmat kakat ikinä, joten päätimme tarttua toimeen ja vaihtaa vaipat ulkosalla, olihan meillä asianmukaisesti varusteltu hoitolaukkukin mukana. Vauva päätti sitten vielä pissata kesken vaipanvaihdon vaatteensa märäksi, joten loppujen lopuksi vaatteetkin meni vaihtoon. Aikamoinen reissu siis ja puistonpenkillä kaikki toimitukset.

Kotimatkalla yllätti sade ja ukkonen. Vauvan vaunuihin oli sadepeite, mutta äidille ja isille oli unohtunut pakata mukaan sateenvarjot…tietenkin. Sadepeite laitettiin viisi kertaa väärin ennenkuin tajuttiin miten päin se kuuluu.

Kuin taivaan lahjana miehen vanhat opiskelukaverit alkoivat yhtäkkiä huudella selän takana ja kutsuivat kotiinsa pitelemään sadetta. (Minä tietenkin sateesta märkänä, ja liikkeellä äitiystamineissa joista eilen kirjoittelin.) Sadetta pidellessä tuli harrastettua vertaisvanhemmuutta. Vuorotellen tunnustimme yleisesti tuomittuja asioita joita olemme jo ehtineet tehdä. Meidän suurin pahe, josta olemme jo saaneet paheksuntaa pingotusvanhemmilta on se, että meidän kaksiviikkoinen vauvamme syö tuttia.

Tutti oli äidin pelastus synnytyslaitoksella, kun vauva oli pitänyt tuntikausia imetysmaratonia tisseillä ja tissit olivat menneet haavoille. Kätilö tarjosi avuksi tuttia. Sen jälkeen tuttia on tarjottu aina silloin tällöin. Hyvin maistuu sekä tutti, että tissi, joten ei olla sitten stressattu siitä sen enempää. Tosin hirveä selittelyn tarve siitä tulee. Jänniä juttuja meillä sitten paheksutaankin.

Asiasta valokuvaukseen. Mies osti eilen uuden kameran ja hienoja kuvia sillä tuleekin. Tässä muutama näyte. Hyvää yötä!