Zombiemonsteri

Mä haluan tota ^. Kuva otettu kokkikerhon viime kokoontumisesta.

Filippa on ollut kohta viikon vatsataudissa. Olemme käyneet lääkärissä ja lastenklinikalla nesteytyksessä. Olen kulkenut sairaalaan käytäviä vaatteet oksennuksessa, taistellut, valvonut, itkenyt, pessyt pyykkiä ja välillä levännyt. Se nyt ei tietenkään ole mitään Filipan koettelemukseen verrattuna, mutta nyt kun pieni alkaa näyttämään toipumisen merkkejä, minä alan tulla täysin seinähulluksi.

Ainoa asia mielessä on päästä hetkeksi ulos. Yksin. Mielellään illalla, ei päivänvalossa, koska näytän zombin ja sumuisten vuorten monsterin risteytykseltä. Tahdon lasin (lue pullon) viiniä, skumppaa, olutta tai ihan mitä tahansa, että saan hartiat rentoutettua.

Haluan puhua jostain muusta kuin siitä miten saan edes pienen tilkan nestettä tai ruokaa, kaikilla voimilla vastaan pistävän vauvan suuhun. Voin puhua vaikka helvetti soikoon jääkiekosta kunhan vain saan hyvän ystävän seuraa ja lasillisen viiniä.

Jos vaikka huomenna.