2,5-vuotiaan tuolikoulu

Kun kuulin ensimmäisen kerran tuolikoulusta, mietin jostain syystä heti leijonaa ja leijonankesyttäjää. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään sirkustemppu vaan helppo keino opettaa lasta nukahtamaan itsekseen. 

Tuolikoulun idea on hyvin yksinkertainen: ensin aikuinen istuu tuolilla lapsen sängyn vieressä ja siirtää sitten joka ilta tuolia hiukan kauemmas sängystä niin, että loppujen lopuksi tuoli on jo huoneen ulkopuolella. Tarkoitus on, että lapsi oppii hakemaan unta itsenäisesti turvallisen aikuisen läsnäollessa. Häntä ei siis samaan aikaan silitellä eikä hänelle enää lauleskella tuutulauluja – aikuisen tehtävä on vain olla läsnä.

Tuolikoulu on ensimmäinen unikoulu, jota meillä on kokeiltu. Aikaisemmin tällaisille konsteille ei ole ollut tarvetta, koska esikoinen nukahti helposti itsekseen päivä- ja yöunilleen hiukan alle vuoden ikäisestä aina siihen saakka, että vauva syntyi. Vauva luonnollisesti mullisti myös esikoisen elämän ja rutiinit, eikä hän enää suostunutkaan nukahtamaan itsekseen. Olimme miettineet jo etukäteen, ettemme tällaista rupea vaatimaankaan, sillä halusimme antaa tytölle riittävästi aikaa tottua vauvaan. 

Marraskuun alussa päätimme, että nyt alkaa olla oikea hetki totuttaa esikoinen taas siihen, että hän voi turvallisin mielin jäädä omaan sänkyynsä hakemaan unta iltasadun ja -suukkojen jälkeen. Olimme väsyneitä siihen, että esikoisen nukuttamiseen meni pahimmassa tapauksessa tunti. Koska luonnollisesti tunnemme tyttömme aika hyvin, tiesimme, ettei nukahtamisvaikeuksissa ollut enää kyse ahdistuksesta tai mustasukkaisuudesta tai mistään muustakaan ongelmasta vaan tyttö oli vain tottunut siihen, että jompikumpi meistä ikään kuin viihdyttää hänet uneen. Minä varsinkin sorruin usein siihen, että lauloin vaikka kaksikymmentä kertaa putkeen Sinistä unta, että saisin tytön mahdollisimman nopeasti nukahtamaan. 

Käytännön syistä sovimme, että mies hoitaa tuolikoulun ja minä hoidan vauvan. Päätimme, ettemme pidä asiassa mitään kiirettä, ja yleensä tuoli pysyikin aina pari iltaa samassa paikassa. Tyttö oli tuolikoulusta innoissaan ja osallistui siihen kantamalla miehen kirjan makuuhuoneeseen valmiiksi. Mies siis joko luki kirjaa tuolilla istuessaan tai surffaili kännykällä netissä – usein kävikin niin, että kun hän jossain vaiheessa havahtui vilkaisemaan tyttöä, tämä uinui jo täyttä päätä sängyssään. Ensimmäisinä iltoina esikoinen hiukan protestoi tätä uutta järjestelyä paiskomalla pehmolelut lattialle ja pelleilemällä peiton kanssa, mutta mitä kauemmas ovea tuoli siirtyi, sitä helpommaksi ja nopeammaksi kävi nukahtaminen. Miehen iltavuorot vaikeuttivat hommaa hiukan, koska silloin olin yksin laittamassa esikoista nukkumaan ja jouduin yleensä kantamaan vauvaa samaan aikaan repussa, enkä siis voinut istua tuolilla. Ratkaisin tämän ongelman siten, että pysyttelin kuitenkin tarpeeksi kaukana tytön sängystä ja samalla tavalla hän sitten rupesi hakemaan unta kuin niinä iltoina, kun mies oli häntä nukuttamassa.

Tuoli ehti kulkemaan pinnasängyn vierestä makuuhuoneen ovensuuhun, johon mies parkkeerasi sen pariksi illaksi, ja sen jälkeen tyttö sanoi itse (!), että hän haluaa, että ”iskä on koneella”, siis olkkarissa tietokoneen ääressä. No, sehän sopi! Sängystään tyttö näkee koneen äärellä istujan, jos vähän nostaa päätään, ja tästä tulee hänelle selvästikin turvallinen olo. 

Tämä edistysaskel otettiin sunnuntaina. Maanantai-iltana tyttö yritti ensin hiukan vastustella yksin jäämistä, mutta se tuntui vähän sellaiselta muuten vain -hangoittelulta, eikä nukahtamiseen mennyt paria minuuttia kauempaa. Eilen miehellä oli taas iltavuoro, mistä taisi johtua se, että tyttö haki unta todella pitkään – mutta kuitenkin rauhallisesti ja itsekseen. Hän on muuten taas pitkästä aikaa ruvennut toivomaan unilaulua tietokoneelta. Meillähän soi Ti-Ti Nallen Unilaulu alkuvuodesta vauvan syntymään saakka joka ilta, mutta tämä käytäntö tipahti pois vauvan synnyttyä ja nukahtamisjärjestelyiden muututtua. Nyt tuutulauluna toimii joko tuo sama Unilaulu tai samalta albumilta löytyvä Pieni sydän. Vaikka en jaksaisi kuunnella kumpaakaan haukotusjodlausta, on tuutulaulun repeatilla kuunteleminen kuitenkin aika pieni paha siihen verrattuna, että nyt tyttö nukahtaa taas iloisin ja turvallisin mielin itsekseen.

Suosittelen kyllä kokeilemaan tuolikoulua, jos lapsella on hankaluuksia nukahtaa itsekseen! Positiivisista tuolikoulukokemuksista raportoitiin muuten hiljattain myös Aikavarkaissa-blogissa. 

Onko teillä kokeiltu unikouluja? Millaisin tuloksin?

P.s. Tuolikoulusta ja muistakin unikouluratkaisuista löytyy paljon tietoa Keski-Rahkosen ja Nalbantoglun kirjoittamasta Unihiekkaa etsimässä -kirjasta.