Taaperon täsmätoimet talviaikaan siirryttäessä

Eilinen päivä tuntui käsittämättömän pitkältä. Tuntui siltä, kun kaikki lapsuudenaikaiset joulupukin odottelut, terveyskeskusten odotushuoneissa istutut tunnit ja peruskoulun matikantunnit olisi tungettu eiliseen ja heitetty päälle vielä tuhat kilometriä kasitiellä köröttelyä. Huh. 

Taaperon lähestymistapa talviaikaan on onneksi ollut paljon järkevämpi kuin oma kielteinen tässäeiolemitäänjärkeä-meuhkaamiseni. Hän aloitti valmistelut viikkoa ennen H-hetkeä nukkumalla aamu aamulta hiukan pidempään ja menemällä ilta illalta vastaavasti hiukan myöhemmin nukkumaan. Päivä päivältä siirtyi myös hänen lounas- ja päivällisruokailunsa siten, että eilen, talviajan madellessa elämäämme, hän oli niin valmistautunut uuteen rytmiin kuin vain olla ja voi. Itse olin ehtinyt moneen kertaan murehtimaan, että voi voi sentään, kun taapero syö lounaansa jo ennen yhtätoista – sehän tarkoittaa uudessa ajassa sitä, että hän syö ennen kymmentä! Ja tämä sama murehtiminen välipalan, päivällisen, puurojen, nukkumisten ja muiden touhujen suhteen.

Ihan turhaan murehdin (niin kuin yleensäkin). Taaperomme tosiaan siirsi sisäistä kelloaan pikkuhiljaa viikon ajan ja voilá! Näin talviajassakin hän syö lounaansa hiukan ennen yhtätoista ja iltapuuronsa puoli kahdeksan kieppeillä. 

En tiedä, onko sillä jotain tekemistä taaperon ajanhallintatoimien kanssa, että mieheni ja minä olemme molemmat varsinaisia neiti Ajan lempilapsia: vaikka kuinka yrittäisimme, fysiikkamme on (ilmeisesti) luotu sellaiseksi, että meidän on mahdotonta myöhästyä.

Miten teillä on sujunut talviaikaan siirtyminen?