Mieheni on omenakuriiri

Mieheni törmäsi pari vuotta sitten sielunkumppaniinsa Prisman hedelmähyllyjen äärellä. Ainahan sitä sanotaan, että tosi rakkaus voi iskeä missä ja milloin vain, mutta olihan se kipinöinti ja tunteiden nopea leimahdus silti aikamoinen yllätys. Miehenikin oli yllättynyt, sillä hän oli ollut varma, ettei koskaan löytäisi sitä oikeaa. Siis hedelmää. Mutta niin siinä vain kävi, että Honey Crunch -merkkinen omena valloitti mieheni sydämen, sillä, kuten hän itse asian on ilmaissut, tässä omenassa on juuri oikeanlainen rapsakkuus, koostumus, mehukkuus ja mitä kaikkea. (En aina jaksa niin keskittyneesti kuunnella, kun hän hehkuttaa näitä muita elämänsä rakkauksia.)

Itse olin aluksi skeptinen ja pidin kynsin ja hampain kiinni Granny Smitheistäni. Myönnän, että en aluksi antanut noille hunajanarskuille edes mahdollisuutta. Iso syy tähän oli haluni pitää taloutemme tasapainossa – jos minäkin sekoaisin täysin omenoista, jotka maksavat euron kappale, meillä ei olisi kohta varaa suklaaseen tai muihin välttämättömyyksiin! Mieheni epäonneksi mutta taloutemme pelastukseksi Honey Cruncheja saa vain lyhyen rouskaisun verran syksyisin. 

No, nyt on syksy ja hedelmäkulhossa hunajaomppuja. Tai siis tällä hetkellä ei ole, mutta alkuviikosta oli ja toivottavasti huomenna on taas. Olen nimittäin itsekin pikkuhiljaa tykästynyt näihin jättikokoisiin, lähestulkoon päivälliseksi riittäviin omenoihin. Ja niin on moni muukin, mieheni ylistyspuheita kuunneltuaan. Eräs omenakäännynnäinen meni jopa niin pitkälle, että sujautti tässä eräänä päivänä neljä euroa mieheni käteen ja pyysi tätä hankkimaan itselleen omenoita. (Niitä ei nimittäin saa joka kaupasta.) Minua jotenkin huvitti, kun mieheni, alias omenakuriiri, lähti töihin pussillinen omenoita mukanaan työkaverille vietäväksi. Täytyykin tarkistaa tältä työkaverilta, että tuliko pussi ehjänä perille vai oliko siihen työmatkan aikana ilmestynyt omenan kokoinen reikä. 

Tässä kuva omenakuriirin lastista ennen kuljetusta. Hämärää touhua.

Mikä on sinun lempiomenasi?