Tytön kanssa Ti-Ti Nalle -konsertissa

Eilen tuli taas todettua, että syy sille, minkä takia jaksaa istua tunnin verran kovalla ja epämukavalla liikuntasalin penkillä katsomassa mykkien nallehahmojen ja ikipirteän Riitan tanssileikkejä, on pienen lapsen vilpitön ilo. Osallistuimme Raisiossa järjestettyyn Ti-Ti Nallen konserttiin, koska Ti-Ti Nalle kumppaneineen on vieläkin ykkösenä tytön musiikki- ja lastenohjelmatoiveissa.

En ollut hämmästynyt siitä, miten iloiseksi tyttö tuli nähdessään Ti-Tin, Taun, Ti-Rin ja Triolin pomppivan lavalle ensimmäistä kertaa. Mutta kieltämättä olin hiukan hämmästynyt tytön reaktiosta, kun (näköjään hänen suurin idolinsa ever) Riitta ilmestyi lavalle. En liioittele, kun sanon, että tyttö sekosi hetkellisesti. Hän paukutti minua ja miestäni reisiin vimmatusti, haukkoi henkeään ja lopulta suuren tunnekuohun vallassa hieroi omia poskiaan suu auki.

Jotain taikaa siinä Riitassa vissiin on.

P.s. Meillä on kyllä ihan uskomattoman reipas lapsi! Tyttö viihtyi omalla paikallaan koko tunnin mittaisen konsertin ajan, eikä ollut moksiskaan odottamisesta ja siitä yleisestä kaaoksesta, joka hallin valtasi, kun valtava määrä lapsiperheitä vyöryi jonottamaan Ti-Ti Nalle -tuotteita, takkejaan ja nallenhalausvuoroja. Tyttö halasi vuorollaan kaikkia nalleja, mutta Riittaa hän ei valitettavasti päässyt halaamaan, sillä Riitan ympärillä oli sen verran paksu ihmismuuri, että sen läpäiseminen olisi kestänyt liian kauan. Olimme nimittäin tytön normaalista iltatoimien aloitusajasta sen verran jäljessä, että katsoimme parhaaksi lähteä ajelemaan kotiin päin, varsinkin kun tyttö itsekin rupesi kuuluttamaan kovaan ääneen iltapalansa perään. Vaikka hänellä oli jo kova nälkä ja väsy, ei hän kiukutellut ollenkaan, vaan iltapalan ja -pesujen jälkeen paineli hyvillä mielin nukkumaan. Aamulla alkoikin odotetusti melkoinen konsertinläpikäymismonologi ja konserttia – ja erityisesti Riitan näkemistä – on muisteltu pitkin päivää.