Tällainen on kaksivuotiaamme

Kaksi vuotta sitten hiukan ennen aamuseitsemää maailmamme mullistui, kun pörrötukkainen tyttömme syntyi virkeänä, nälkäisenä ja täydellisenä. Tänään juhlimme tytön virallista syntymäpäivää ihan vain oman pienen perheemme kesken ja sunnuntaina mummit ja kummitkin saapuvat kultapalaamme onnittelemaan.

Koska tämä blogi pyörii aika tavalla tytön ympärillä, päätin kertoa hänestä teille vielä enemmän, koska omasta jälkikasvustaan haltioituneena äitinä uskon teidän jatkuvasti virtuaalitaputtavan tytölle WE WANT MORE -asenteella. Alla siis tytön elämän aakkoset, olkaa hyvä.

A niin kuin AVULIAISUUS. Tyttö tykkää kovasti osallistua siivoukseen, ruoanlaittoon ja muihinkin askareisiin. Joskus hänestä on oikein hyötyäkin, kun hän esimerkiksi käy sammuttamassa päälle unohtuneen valon vessasta. Useimmiten kuitenkin kotityöt hoituisivat paljon nopeammin, jos hän auttaisi hiukan vähemmän. Mutta tytölle on tärkeää osallistua ja olen myös sitä mieltä, että on hyvä antaa lasten auttaa kotitöissä kykyjensä mukaan.

B niin kuin BANAANI. Itse suhtaudun banaaniin samanlaisella lämmöllä kuin Lorelai Gilmore vanhempiinsa, mutta tytölle banaani maistuu, jopa siinä määrin, että olemme ainakin puolen vuoden ajan laittaneet lähes joka aamu ja ilta tytön puuron joukkoon banaania (tai ”bambia” niin kuin tyttö itsepintaisesti haluaa sanoa, vaikka osaa sanoa myös ”banaani”).

C niin kuin CELSIUS. Tyttö on kaltaiseni varjoisan kujan kulkija. Hän toteaa usein ulkona tai parvekkeella ollessamme, että ”on liian kuuma, mennään sisälle”. Hän moittii myös, jos ”aurinko häikäisee” ja piirtää tikku-ukoille aurinkolaseja päähän tai värittää heiltä ”silmät kiinni, aurinko paistaa”. Usein hän myös haluaa omat aurinkolasinsa, harmi vain, ettei hän halua pitää niitä sillä oikeasti suojaavalla tavalla vaan päälaella keikkumassa.

D niin kuin DVD-LEVYT. Olemme katselleet viime kesästä lähtien Ti-Ti Nallea lähes päivittäin, joten on ollut oikein tervetullutta vaihtelua, että tyttö on nyt muutamana päivänä halunnutkin käyttää TV-minuuttinsa Fröbelin palikoihin (eli ”Möömeleihin”). Siitäkin huolimatta, että ne Fröbelin palikoiden sedät ovat…ehkä hiukan erikoisia. Emme suhtaudu tytön television katseluun enää niin tiukasti kuin vauvavuoden aikana, jolloin kaihdoimme televisiota tytön hereilläoloaikana kuin pahaa karmaa hönkivää elektroniikkapirua. Hiukan tämänhetkistä tiukempaan linjaan olisi kyllä suotavaa palata, sillä raskauteeni liittyvä väsymys on selvästi tuonut lisää töllöaikaa tytölle. Tyttö ei muuten pelkästään tykkää katsoa lastenohjelmia, hän tykkää myös järjestellä DVD-koteloitaan. Siitä ei ole monta päivää, kun huikkasin tytölle, että kohta lähdetään puistoon ja hetken kuluttua löysin hänet sängystä peiton alta DVD-kotelot kainalossa.

E niin kuin EI. Luin äskettäin jostain, että tahtominen on taito, jota lapsen täytyy harjoitella siinä missä konttaamista, kävelemistä ja puhumistakin. Voin kertoa, että meillä harjoitellaan tällä hetkellä todella ahkerasti…välillä tyttö on itsekin aivan sekaisin sen suhteen, että haluaako hän jotain vai ei ja mitä hän oikein haluaa. Varmuuden vuoksi joka väliin kannattaa huikata EI – jopa unissaan. Toissayönä tytön sängystä kuului ”ei halua, ei halua, ei rusinoitakaan”.

F niin kuin FLUNSSA. Tyttö on näiden kahden vuoden aikana sairastanut selvästi keskivertoa vähemmän, mikä on tietenkin ollut meille vanhemmillekin tosi mukavaa. Korvatulehduksia hänellä ei ole ollut kertaakaan ja nuhat ovat menneet muutamassa päivässä ohi. Toivottavasti tämänhetkinenkin, maanantaina alkanut flunssa menisi nopeasti ohi – olisihan se ihan mukavaa, että saisi omana syntymäpäivänään herätä vähän iloisempiin yllätyksiin kuin räkää täynnä olevaan nenään.

G niin kuin GEKKO. Tämä liittyy tytön tämänhetkiseen suosikkikirjasarjaan, Vau’kirjan ABC-kirjoihin. Jokaisella aakkosella on oma kirja, mutta valitettavasti meillä on vasta kymmenkunta kirjainta kerättynä, koska emme kuulu ABC-kerhoon vaan olemme kirjojen suhteen kirppislöytöjen varassa. G kuitenkin löytyy ja siitä kirjasta tyttö on näppärästi oppinut niinkin tarpeellisia sanoja kuin gekko ja gangsteri.

H niin kuin HIUKSET. Tytöllä oli jo syntyessään kunnioitusta herättävä, vaalea hiuspehko. Hiukset kasvavat todella nopeasti ja vähintään joka toinen kuukausi pitäisi olla varaamassa tytölle parturiaikaa. 

I niin kuin ISKÄ. Kuten minulla ja tytöllä, myös tytöllä ja miehelläni on omat juttunsa. Tyttö esimerkiksi tykkää istuskella keittiön työtasolla ja katsella, kun mieheni tekee espressoa. Iskä on se, joka lennättää lentokoneessa ja pyörittää karusellissa, taivuttaa tyttöä tanssin pyörteissä, opettaa työkalujen käyttöä, tekee hienoimmat hiekkakakut, rakentaa majan ja kylvettää. Tytön luottamus iskän korjaustaitoihin on vankkumaton, eikä hän yleensä antaisi minun edes kokeilla korjata jotain vaan kiikuttaa esimerkiksi teippausta tarvitsevan kirjan eteisen lattialle odottamaan miehen kotiintuloa. Hyvä esimerkki tytön luottamuksesta mieheni ylivertaisiin kykyihin tuli tässä taannoin, kun kokeilin soittaa veljelleni Skypellä, eikä veli vastannutkaan. Kun sanoin tytölle, että ”kummieno ei ollutkaan kotona” niin tyttö vastasi: ”S vähän epäilee. Iskä voisi kokeilla.”

J niin kuin JUUSTO. ”Juustoa taavitaan!” oli yksi tytön ensimmäisistä kaksisanaisista lauseista, ja jos tyttöä uskoisi, juustoa tarvittaisiin edelleen monta kertaa päivässä. Parasta on 17-prosenttinen Oltermanni.

K niin kuin KAHVI. Tyttö on osoittanut jo pitkään lupaavaa kiinnostusta kahvia kohtaan. Hän tykkää auttaa kahvinkeitossa pitämällä suodatinsuppiloa käsissään ja laskemalla kahvimitallisia. Nykyään hän myös haluaa haistella kahvipurkin sisältöä ja onpa hän pari kertaa maistanutkin kahvia. Hän on myös oivaltanut, että on kahvia ja sitten on KAHVIA. Enää hän ei esimerkiksi tarjoile meille leikkiastioistaan pelkästään ”kahvia” vaan ilmoittaa kupista löytyvän ”tummapaahtoa”. Hän on tosin vienyt tummapaahtokäsitteen astetta pidemmälle – kun pari päivää sitten kysyin tytöltä, mikä vaippa laitetaan (vaihtoehtokuviot ovat kettu ja leppäkerttu), tyttö vastasi: ”Tämä tummapaahtoinen vaippa.”

L niin kuin LUKEMINEN. Tytön kanssa on luettu tosi paljon ihan vauvasta asti. Tällä hetkellä on menossa hiukan hiljaisempi kausi kirjarintamalla, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on iltasadun lisäksi vain muutamia lukutuokioita päivässä ja lukemiseen ryhdytään vähintään yhtä usein minun kuin tytön ehdotuksesta. Lukemisen luonne on myös muuttunut entistä keskustelevammaksi, mikä on hauskaa vaihtelua lukijallekin (eli minulle – jostain syystä tyttö mieltää kirjat vain minun ja hänen yhteiseksi jutuksi; harvassa ovat ne kerrat, kun iskä kelpuutetaan lukijaksi).

M niin kuin MUSIIKKI. Voi niitä aikoja, kun meillä soi Spotifyssa tai autossa jotain aivan muuta kuin lastenlaulut. Tyttö pyytää musiikkia joka välissä ja tykkää myös kovasti tanssia. Pallomaha on jo jonkin aikaa rajoittanut meininkiä niin, etten enää oikein pysty tanssimaan tyttö sylissä, mutta onneksi iskä tanssittaa. 

N niin kuin NIMI, joita rakkaalla lapsella on monta. Varsinaisia etunimiä tytöllä on kaksi, lempinimiä sitäkin enemmän. Nyt hän on myös oppinut, että äitillä ja iskälläkin on nimet ja että meillä kolmella on yhteinen sukunimi. Lauleskelen tytölle usein erilaisia versioita lastenlauluista itse keksimilläni sanoilla ja tyttö seikkailee lauluissa milloin milläkin lempinimellään. Jossain laulussa olen laulanut, että ”äidin pieni kodin onni…”, mutta tyttö sekoitti ”kodin onnen” ja ”Kodin ykkösen” (jep, sen kaupan) keskenään ja laulaa itse näin: ”Äitin pieni kodin ykkönen…” Ja onhan sekin totta.

O niin kuin ONNELLISUUS. Tyttö on tuonut minun ja mieheni elämään niin paljon onnea ja iloa, että ei sitä pysty edes kuvailemaan.

P niin kuin PUHUMINEN. Tytön puhe on kehittynyt huimaa vauhtia. Kun vielä puolitoistavuotisneuvolassa tilanne oli se, että tyttö käytti pääasiassa vain yksittäisiä sanoja, lisääntyivät sanamäärät jo neuvolaa seuraavalta viikolta lähtien ja nyt tytön kanssa voi oikeasti jo keskustella. Hän kertoo pieniä tarinoita, lauleskelee, käyttää eri aikamuotoja ja taivuttaa suurimman osan sanoista oikein. Kuten pienillä lapsilla yleensäkin, on meidänkin tytöllämme ällistyttävän hyvä muisti. Tyttö tykkää muistella ja raportoida menneitä tapahtumia ja läheistensä tekemisiä. (Eikä aina niin hyvällä – sain kuulla aika monta kertaa siitä, että olin mennyt tilaamaan hissin tytön nenän edestä. Ja tragedian tapahtumahetkellä myös naapurit taatusti kuulivat, mitä oli tullut tehtyä.)

Q niin kuin QWERTY. Koska itse opettelin kymmensormijärjestelmän jo kaksitoistavuotiaana, on tytölläkin luonnollisesti jo oma harjoitusnäppäimistönsä. (Siis joku meidän vanha romumme, jota hän välillä saa tärkeänä paukutella matkiessaan bloggaavaa äitiään.)

R niin kuin RAKKAUS. Vähän sama juttu kuin onnellisuuden kohdalla – rakastamme tyttöä niin paljon, että sanat eivät riitä kertomaan.

S niin kuin SYÖMINEN. Pystyn nykyään suhtautumaan melko rennosti tytön aaltoilevaan ruokahaluun. Tytöllä oli pitkään aika nirso vaihe, jolloin mikään uusi maku ei meinannut kelvata, mutta taannoisen kasvissosekeittomenestyksen jälkeen tilanne on taas parantunut ja tällä hetkellä tyttö syö melkein mitä vain. (Paitsi nyt flunssassa, kun kaikki tuntuu tökkivän – puuro ei maistu ja leipäkin on vääränlaista.) Lempiruokia ovat aina vain porkkanalätyt isolla pläjäyksellä raejuustoa, jauhelihakeitto, riisi ja broileri ja mustana hevosena suosikiksi laukannut kasvissosekeitto.

T niin kuin TOTTUMUS. Tyttö on tapojensa orja niin kuin lapset aika usein taitavat olla. Rutiinit ovat perheessämme hyvin tärkeitä: meillä syödään ja toimitaan tietyn aikataulun ja kaavan mukaisesti. Ennen tytön syntymää minun oli hyvin vaikea noudattaa kunnollisia arkirutiineja, joten olenkin aika ylpeä itsestäni ja miehestäni, kun olemme onnistuneet luomaan tytölle niin toimivat rutiinit. Tytön mieltymyksen tiettyihin tapoihin huomaa välillä hassuissakin asiayhteyksissä: kun hän esimerkiksi joulun alla sai kummitädiltään pussillisen joululorukortteja, satuimme lukemaan niitä ensimmäisen kerran siten, että tyttö istui olohuoneen nurkassa mammalta saamansa lampaantaljan päällä. Joten luonnollisesti AINA kun luimme niitä lorukortteja, meidän täytyi istahtaa sinne samaan nurkkaan, jonne tyttö kävi ensin raahaamassa sen lampaantaljan…hänen mielestään lorukortteja ei ilmeisesti voinut lukea millään muulla tavalla. Eräässä toisessa, onneksi nopeasti ohimenneessä vaiheessa, hän oli saanut päähänsä, ettei voi hörpätä vesimukista ilman, että hakee erään Nalle Puh -kirjan huoneestaan keittiön lattialle ja asettelee vesimukin kirjan päälle ja istahtaa sitten lattialle vettä juomaan… (Mutta niin rutiineja rakastava kuin hän onkin, tyttö on myös melkoisen joustava varsinkin liikkeellä ollessamme: silloin ei ole niin väliä, vaikka aikataulut ja rutiinit vähän rikkoutuisivatkin.)

U niin kuin UNIPUPU ja kaikki muut tärkeät unikaverit ja pehmolelut. Unipupu on kulkenut tytön matkassa ensipäivistä lähtien ja tuonut tytölle paljon lohtua. Unipupun paikka on tytön oikeassa kainalossa.

V niin kuin VIIHDEARVO. Tyttö on omaksunut kirjoista ja kuulemistaan keskusteluista ilahduttavan määrän erilaisia sanontoja, joita heittelee milloin missäkin tilanteessa luoden samalla tahattoman koomisia tilanteita. Hän osaa myös madaltaa äänensä möreäksi ja hauskuuttaa toisinaan minua ja miestäni möreällä puhetyylillään.

X niin kuin XYLITOL-PASTILLI. Onneksi niitä on olemassa. Meillä on käytössä Herra Hakkaraisen Xylitol-pastillit.

Y niin kuin YRITTELIÄISYYS. Vaikka tyttö turhautuu helposti, jaksaa hän kuitenkin yrittää hienosti vaikeistakin asioista suoriutumista (ainakin pienen kiukuttelutauon jälkeen). Hän vaatii samanlaista yritteliäisyyttä myös minulta – jos sanon esimerkiksi, että Pikku Kakkonen ei ala vielä, tyttö vastaa, että ”Yritetään kuitenkin!” tai ”Äiti yrittää laittaa Pikku Kakkosen!”.

Z niin kuin ZZZ… Tyttäremme rakastaa nukkumaanmenoa. Ne vauvavuoden ensimmäiset kymmenen kuukautta, joista olen varmaan useastikin kirjoittanut, olivat aivan kauheita: tyttö ei nukkunut, ei sitten millään. Tai siis nukkui, mutta hyvin pienissä pätkissä. Mutta sitten jotain tapahtui ja tyttö muuttuikin kertaheitolla varsinaiseksi unelmanukahtajaksi, joka välillä jopa itse pyytää päästä jo nukkumaan. Päivisin hän myös usein ehdottaa, että ”mennään pötköttämään” tai ”mennään huilaamaan” ja silloin hän voi käpertyä hetkeksi kainalooni, ehdottaa, että piirtelen sydämiä hänen poskiinsa ja jalanpohjiinsa (erään muskarilaulun mukaisesti) tai hän voi tuoda sänkyyn vinon pinon kirjoja luettavaksi. Joskus hän haluaa huilata vain kymmenen sekuntia, toisinaan saatamme makoilla sängyssä parikymmentä minuuttia.

Å niin kuin ÅBO eli tytön kotikaupunki Turku. Sekä minä että mieheni olemme varttuneet pienissä maalaiskunnissa ja välillä tuntuukin hassulta ja jopa hiukan hurjalta, että tytöstä (ainakin näillä näkymin) kasvaa ehta åboriginaali ja kaupunkilaistyttö.

Ä niin kuin ÄITI. On etuoikeus olla juuri meidän tyttäremme äiti. Olen tytöstä häpeilemättömän ylpeä, suorastaan lumoutunut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö välillä menettäisi hermojani (menetän ne varmaan päivittäin), mutta on tämä äitinä oleminen vaan aika mahtavaa. Jopa tällaisina flunssapäivinä, kun tytölle ei kelpaa mikään ja kun hän tuntuu hokevan vain ”Äitin sylkkyyn, äitin sylkkyyn…” ja mitä enemmän nostelen ja kannan häntä, sitä enemmän rupeaa supistelemaan ja särkemään paikkoja.

Ö niin kuin ÖTÖKKÄ. Vaikka kärsinkin itse pahasta hämähäkki- ja lievästä ötökkäkammosta, olen yrittänyt parhaani mukaan rohkaista tytön kiinnostusta ja innostusta, kun hän näkee luonnossa ötököitä. (Toivon kuitenkin kovasti, ettei hänestä tule isona hämähäkki- tai ötökkätutkijaa.)

Äidin rakas:

 

P.s. Koska tänään juhlitaan tytön syntymäpäivää, haluan arpoa lukijoidenkin kesken jotain kivaa. Arvon siis kaikkien kommentoijien kesken alla olevassa kuvassa näkyvän, siskoni valmistaman ihanan pehmopöllön. Tytöllämme on samantyyppinen pöllö (myöskin siskoni tekemä), johon hän on kovin kiintynyt. Arvonta suoritetaan maanantaina 9.6. Muistathan laittaa kommenttikenttään oman sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun tarvittaessa yhteyttä! :)