”Äiti ei osaa…”

Tytöllä on ehtinyt olla jo monenmoista hokemaa, jotka tulevat ja menevät. Yhdessä vaiheessa moni lause alkoi iloisella toteamuksella ”Ei mutta…!” ja vaihtui sitten pian ”kaikkea semmosta” -hokemaan. Sen jälkeen meillä raikasi monta kertaa päivässä ”O-ou, mitä tapahtuu?” ja tätä seurasi parin viikon voivottelu: ”Voi voi voi, äiti ei hoksannut, voi voi voi”. Seuraavana olivatkin vuorossa erilaiset liitteet: ”Aikuisetkaan ei ota sormella voita. Ei iskäkään ota. Ei äitikään ota. Iskäkin ottaa leipää, äitikin ottaa”.

Parin viimeisen viikon lempitoteamukseen ovat liittyneet olennaisesti sanat ”ei osaa”. Joko tyttö itse ei vielä osaa tai sitten (tämä on yleisin vaihtoehto) äiti ei osaa. En ole varma, mistä tyttö on tämän hokeman poiminut, ehkä jostain lukuisista vauva-aiheisista keskusteluistamme, sillä olen kertonut tytölle, että koska vauva ei vielä osaa puhua, sen täytyy itkemällä kertoa, mitä se haluaa, eikä siinä itkemisessä ole mitään pelättävää. (Tyttö tuntuu nimittäin reagoivan vieraiden vauvojen ja lasten itkuihin ja kiukunpuuskiin huolestuneena ja haluaa aina tietää, mistä on kyse.)

Tällä viikolla äiti…

…”ei osaa kääntää kirjan sivua!”

…”ei osaa laittaa valoa päälle!”

…”ei osaa vielä syödä!”

…”ei osaa olla aikuinen!”

…”ei osaa lukea!”

Ratkaisuna on aina luonnollisesti se, että tyttö hoitaa hommat äidin puolesta. Jos olen luullut osanneeni laittaa vessaan valon päälle, tyttö kiirehtii korjaamaan harhakäsitykseni ja napsauttaa valon ensin pois ja sitten takaisin päälle. Jos luulen osaavani lukea tytölle kirjaa, hän huokaisee syvään ja rupeaa ”lukemaan” jotain toista kirjaa itse kovaan ääneen vieressä. Itse hän ei kuulemma osaa vielä puhua eikä kävellä, eikä ole oppinut vielä hörppäämään kahviakaan.

Kaikkein taitamattomin perheenjäsenemme taitaa kuitenkin olla tytön rakas pehmokoira Haukku, jonka tyttö suutuspäissään yritti tässä eräänä päivänä paiskata sängystä lattialle. Kun Haukku jäikin keikkumaan sängynreunalle, tyttö totesi tuohtuneena: ”Voi kökkö! Haukku ei osaa vielä tipahtaa!”