Miten Kirka liittyy synnytykseen?

Kun lähtee synnyttämään ensimmäistä lastaan, ei todellakaan voi tietää, mitä on odotettavissa – ei, vaikka teoriassa tietäisikin, mitä siellä synnytyssalissa tapahtuu. En olisi nimittäin osannut etukäteen aavistaa, että istun avautumisvaiheen puolivälissä kuuman suihkun alla muovijakkaran päällä ja lauleskelen Kirkaa. Mutta niinhän sitä sanotaan, että jokainen synnytys on omanlaisensa, ja jostain syystä minun synnytyskokemukseeni kuului laulaa, että

”Tää yö nyt ollaan vain ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan… asemalla soitellaan ja svengaillaan, kun junaa odotetaan…”

Jos jotain symboliikkaa haluaa asiasta hakea niin asema voisi kai olla synnäri ja se juna…no, lopultahan sieltä sitten puski sellainen reilun kolmen kilon höyryveturi ulos pitkän ponnistamisen jälkeen.

Siitä huolimatta, että lauloin synnytyksen aikana Kirkaa, selvisin koettelemuksesta ilman sen kummempia traumoja ja vaikka tuleva koitos taas melkoisesti jännittääkin, suhtaudun siihen kuitenkin myönteisen odottavasti. Paitsi yksi asia on ruvennut vähän hirvittämään: aivoni ovat taas etsiytyneet Kirka-taajuudelle! Tajusin yhtäkkiä, että olen tässä parin edellisen päivän aikana esittänyt epävireisiä Kirka-tulkintoja, tällä kertaa näillä sanoilla:

”Niin paljon se sattuu, kun nään kodin tyhjäksi jääneen, en estää voi kyyneltäkään, yksin itken mä ääneen.”

Noista sanoista en halua etsiä mitään symboliikkaa ja itse asiassa toivon, että aivoni hakeutuisivat nopeasti aivan jollekin muulle taajuudelle. Tilaan siis yhden synnytyksen ilman Kirkaa, kiitos.