”Iskä on minulle niin kovin rakas…”

…kuului toissapäivänä sohvalta. Tyttö siellä jutteli itsekseen kyseltyään ensin minulta, että koska iskä tulee töistä. Vuorotöitä tekevällä miehelläni on usein kahdeksankin työpäivää putkeen, mikä on aika raskasta, eikä pelkästään meille, vaan myös tytölle, joka tietenkin ikävöi isäänsä. Vielä täytyisi jaksaa tämä ja huominen päivä, sitten alkaa miehen neljän viikon kesäloma. Huh! Sovimme tässä hiljattain, että jos vauvaa ei näy eikä kuulu heti loman alkamisen kunniaksi, emme tuhlaa arvokkaita lomapäiviä turhaan odotteluun ja ihmettelyyn, vaan puuhailemme kaikenlaista kivaa ja kesäistä. Antaa vauvan tulla sitten, kun hän on valmis.

(Niin. Silti salaa toivon koko ajan, että synnytys käynnistyisi nyt heti. Tänäänkin olisi hyvä päivä syntyä, siinä olisi nimittäin meille aika mukava nelivuotishääpäivälahja. Mutta ne kaikki ”tuntemukset”, joita minulla on ollut nyt parin viikon ajan, ovat hävinneet. Ainoa tuntemus, joka on jäljellä, on kokonaisvaltainen hikisyys.)

Ei ole muuten mikään ihme, että tyttö kaipailee isäänsä. Tässä pari esimerkkiä viime aikojen aktiviteeteista, niistä, joita minä olen tarjonnut tytölle ja niistä, joita mieheni on järjestänyt:

Mies vei tytön viime viikolla Muumimaailmaan. Minä päästin tytön hetkeksi parvekkeelle leikkimään.

Mies vie tytön aamuisin puistoon keinumaan, potkimaan palloa ja kiipeilemään. Minä sujautan käteeni patakinnas-Pirjon ja patakinnas-Paavon ja nauratan vain itseäni.

Mies kävi tytön kanssa torilla mansikoita hakemassa. Minä nostin paidan ylös ja esittelin tytölle hassusti pomppivaa vatsaani.

Mies oli tänä aamuna tytön kanssa Ruissalossa. Minä pesin tytön kanssa pyykkiä.