”Kerro se tarina, kun…”

Esikoinen pyytää minua usein kertomaan tarinan jostakin lähimenneisyydessä tapahtuneesta asiasta, joka on syystä tai toisesta jäänyt erityisesti hänen mieleensä. Osa tarinoista käsittelee mukavia ja hauskoja tapahtumia: on ”Leaf Areenan tarina”, ”Juhannustarina”, ”Synttäritarina” ja hahhaa-miten-hauska ”Talonmiehen tarina”, joka kertoo siitä, kun vessanpönttömme tukkeutui ja jouduin pyytämään talonmiehen apuun. Osa tarinoista liittyy tytön mielestä jännittäviin tapahtumiin: ”Äiti, kerro se lääkärin tarina, kun minulle tuli siitepölystä ihottumaa.” (Kyseistä tarinaa on kerrottu jo niin monta kertaa, että minun puolestani sen saisi jo unohtaa.) 

Osa tarinoista keskittyy enemmän tunteisiin kuin tapahtumiin: ”Kiukkutarinassa” muistellaan erästä niistä lukuisista kerroista, kun esikoinen oikein kovasti kiukustui mutta rauhoittui sitten sylissäni ja ”Rakastamisen tarinassa” luetellaan kaikki ne ihmiset, jotka esikoisen mukaan häntä rakastavat. Sydän aivan pakahtuu siitä viattomuudesta ja luottamuksesta, joka noin pienessä lapsessa vielä kukoistaa, sillä hän saattaa lisätä listaan läheistensä lisäksi myös ihmisiä, jotka on tavannut vain ohimennen. Tällä hetkellä listassa on vakiona oman perheen lisäksi siskoni perheineen, mummi ja ukki, mamma sekä isoveljeni avopuolisoineen. Toissaviikolla pidettyjen serkkutytön kaksivuotissynttäreiden jälkeen myös mieheni sisko perheineen on päässyt listalle. Usein listalla mainitaan myös eräs naapureistamme ja joitakin ystäviämme. Eilisiltana lista oli päivittynyt vielä palomiehellä ja papilla.

Muutama ilta sitten kerroin tytölle tämän pyynnöstä tarinan, jonka olin toivonut jo unohtuneen. Hän ei meinannut millään saada unta, vaan pyöri tavallista levottomammin sängyssään. Lopulta hän kuiskasi: ”Äiti ja iskä eivät saa jättää minua yksin. Äiti, kerro se tarina, kun äiti ja iskä menivät sairaalaan saamaan vauvaa ja mamma oli täällä.” Olin jo ajatellut, ettei tyttö enää murehtisi kyseisiä tapahtumia, mutta kyllä ne näköjään vieläkin esikoisen mieltä painavat. No, eiköhän aika auta tässäkin asiassa.

Välillä näiden kiireisten päivien keskellä tekisi mieli ottaa tytöstä mallia ja pyytää miestäni kertomaan minulle tarinoita. ”Kerro se tarina, kun katsoimme illalla telkkaria kaikessa rauhassa.” ”Kerro se tarina, kun meillä oli illalla tylsää, emmekä keksineet mitään tekemistä.” ”Kerro se tarina, kun sain siivota rauhassa.” ”Kerro se tarina, kun…”

(Oikeasti me elämme tällä hetkellä melkoisen mukavaa ja onnellista tarinaa. Uskonkin, että tätä ”Arki pienten lasten kanssa” -tarinaa tulemme kertomaan toisillemme uudestaan ja uudestaan sitten kun istuskelemme kahdestaan jossain eurooppalaisessa kaupungissa pienessä kahvilassa ja olemme ikävystyneitä ja haluaisimme vain koko ajan soitella lapsillemme ja kysellä, mitä heille kuuluu ja koska he tulevat käymään.)

Minkälaisia tarinoita teillä on viime aikoina kerrottu?