Perjantai schmerjantai

Nopea vilkaisu Facebookiin paljastaa, että arkiangsti ja maanantaimasennus ovat taas täällä. Rupesin oikein miettimään sitä, miten vähän viikonpäivillä on itselleni merkitystä nyt kun olen ollut melkein vuoden vauvan kanssa kotona.                                                              

Maanantai ei juurikaan eroa viikonlopusta. Vauva ei tajua viikonpäivistä tuon taivaallista. (Kun itse tunnen välillä eläväni Murmelin päivä –leffaa samanlaisina toistuvien arkirutiinien keskellä, vauva kokee jokaisen päivän jännittävänä seikkailuna ja on haltioissaan niin omista taidoistaan (tukea vasten kävely on nyt IN) kuin erilaisista tavaroista (vautsi, patakinnas)). Tänäkään maanantaina meidän ei tarvitse lähteä mihinkään, jos emme halua. Yleensä kyllä haluamme – tänään olemme menossa mummin kanssa torille mansikoita ostamaan.

Kun maanantain kanssa minulla on aina ollut ihan hyvät välit, on tiistai välillä heittäytynyt hankalaksi. Enää tätä ongelmaa ei ole, ja tiistai päihittää maanantain ainakin TV-ohjelmatarjonnallaan. (The Newsroom pyörii Ylellä tiistaisin.)

Keskiviikko, ei mitään ihmeellistä. Greyn anatomia tulee telkkarista.

Torstai on aina ollut krooh-plääh-huoh -päivä. Sen ohi haluaisi usein pikakelata.

Perjantai, tuo entinen viikonpäiväkultamuruseni, salaliittolaiseni, jännien asioiden suunnittelija-apuri ja kutkuttavien mahdollisuuksien mestari. Nyt – ei mitään eroa muihin päiviin. Perjantai schmerjantai.

Lauantai on se päivä, kun ruokakaupat menevät jo kuudelta kiinni.

Sunnuntai on se päivä, kun ruokakaupat aukeavat vasta kahdeltatoista.

Pitäisi varmaan ruveta miettimään jonkinlaista ryhtiä näihin viikonpäiviin, jotain pientä kivaa eri viikonpäiville räätälöityä puuhaa. Sellaista, jonka muistaa heti aamulla herätessään: jee, tänään on tiistai, tänään… tehdään mitä?

Ehdotuksia otetaan vastaan!