Ihanan avulias esikoinen
Vaikka esikoinen on edelleen vauvasta mustasukkainen, ei mustasukkaisuus ole enää hetkeen vaikuttanut niin järisyttävältä kuin aiemmin, vaan tällä hetkellä esikoinen suhtautuu vauvaan uteliaasti, kiinnostuneesti ja myös huolehtivaisesti. Toki hän yrittää tapansa mukaan päsmäröidä joka asiassa: hänen pitäisi saada valita, mikä helistin, pehmolelu tai kirja vauvalle annetaan ihmeteltäväksi, eikä hän todellakaan suhtautunut suopeasti esimerkiksi siihen, että vauvalle kehdattiin ostaa oma jumppakaari.
Mutta osaa hän myös olla aivan ihanan avulias isosisko. Hän on jo tottunut siihen, että vauvalla on tiettyjä perustarpeita, jotka yritämme parhaamme mukaan ja mahdollisimman nopeasti tyydyttää, ja usein hän joko arvaa tai vaistoaa ihan oikein, mitä vauva tarvitsee. Imetyshetketkään eivät enää tunnu hänestä niin pahalta kuin aiemmin; tähän lienee vaikuttanut myös se, että hän saa usein pelata tabletilla imetyksen ajan tai kuunnella lempitarinoitaan. Toissailtana hän myös keksi ensimmäisen kerran leikkiä imettämistä: hän oli antavinaan kylpyleluilleen maitoa kylvyssä. Toki hänet saa edelleen usein käydä hakemassa sohvalta pomppimasta tai ruokapöydän päältä tai muista kielletyistä puuhista tai paikoista, mutta pientä edistystä on kuitenkin havaittavissa. Vaipanvaihto- tai muut vauvanhoitohetketkään eivät enää aiheuta välitöntä tihutyöreaktiota, vaan esikoinen saattaa iloisesti leikkiä ja höpötellä hoitopöydän vieressä, kun vauvalle vaihdetaan vaippaa. Usein hän myös pyyhältää keittiöön hakemaan vauvalle lusikkaa D-vitamiineja varten tai kaivelee hoitopöydän vieressä lojuvista vaippapaketeista vauvalle lisää vaippoja. Vauvan pulautukset hän tuntuu monesti hoksaavan jopa nopeammin kuin minä tai mieheni ja hän kiiruhtaa salamana hakemaan vauvan pukluharsoa. Enää hän ei myöskään kadehdi vauvalta tämän tutteja (kun hän näki vauvan tutin ensimmäistä kertaa, hän sujautti sen saman tien suuhunsa ja mussutti sitä autuaan näköisenä) vaan käy iloisesti hakemassa tutin vauvalle. Hän on myös ottanut tavakseen kysellä minulta ihan muuten vain, että tarvitsenko apua. Tänään hän on tarjonnut apuaan ainakin takin hakemisessa, banaanin kuorimisessa ja liivinsuojien hakemisessa ja kysellyt myös, tarvitsisinko kenties tauluja, verhoja, kalentereita tai duplokakkuja.
Isona edistysaskeleena pidän myös sitä, että vauva on päässyt mukaan piirustuksiin ja puheisiin: muutama päivä sitten tyttö piirsi ensin iskän ja itsensä iskän syliin ja sitten minut ja lopuksi vielä vauvan minun syliini.
Ja nyt jälkikäteen naurattaa jo tämäkin tarina, vaikka sen tapahtumahetkellä ei niinkään naurattanut: vauvalla oli viime viikolla sellainen kitinäpäivä, jolloin päiväunien nukkuminen muualla kuin repussa ei kiinnostanut häntä tippaakaan. Jossain kohtaa hän nukahti syliini vähän vahingossa, ja olin juuri laskemassa häntä varovaisesti sänkyyn jatkamaan uniaan, kun…
RÄM RÄM RÄMPÄTIRÄM!
Esikoinen oli hiipinyt taakseni tamburiinin kanssa vähän ”rytmittämään”.