Lohdullinen ajatus

Lempipaikkani vauvan hyssyttelylle on lastenhuoneen ikkunan edessä. Tykkään katsella ikkunasta näkyviä suuria puita, jotka tällä hetkellä loistavat komeasti ruskan väreissä. Saan puiden katselemisesta outoa voimaa ja mielenrauhaa. Kun kotiuduimme vauvan kanssa sairaalasta kesähelteillä ja kun tuudittelin häntä sylissäni uneen noita uljaita puita katsellen, mietin, että aivan pian tulee syksy ja vihreistä lehdistä tuleekin kauniin kirjavia. Ja nyt punaisia ja keltaisia lehtiä ihastellessani mietin, että aivan pian tulee talvi. Toivon valkeaa joulua ja lumisia puita. Katselenkohan minä jouluaattonakin lastenhuoneen ikkunasta vauva sylissäni? Mietinkö silloin jo kevättä ja vihertäviä silmuja? Kohta on uusi kesä. Nuo puut seisovat tuossa omilla paikoillaan, omissa ajatuksissaan, eivätkä tiedä, että minä täällä katselen niitä pieni vauva sylissäni.

Aina välillä ikkunasta ulos katsellessani mieleeni nousee eräs lohdullinen ajatus: kuinkahan moni äiti tai isä tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa hyssyttelee pientä vauvaa sylissään? Kuinka moni vanhempi pelkästään täällä Turussa? Suomessa? Koko maailmassa, juuri tällä samalla hetkellä? Varmaan aika moni. Mitä he ajattelevat? Väsyttääkö heitä? Laulavatko he tuutulauluja? Minkälainen rytmi ja liike rauhoittaa parhaiten juuri heidän lastaan?

Minä katselen puita ja toivotan mielessäni jaksamista kaikille muillekin samaan aikaan lasta sylissään rauhoitteleville. Ehkä joku vanhempi jossain päin maailmaa miettii tällaisia samanlaisia ajatuksia juuri tällä hetkellä?