Parsahämmennys

Olen jo monta kevättä hämmästellyt parsa-aiheisia statuspäivityksiä ja kuvia Facebookissa, törmännyt parsanippuihin niin blogosfääreissä kuin (melkein kirjaimellisesti) kauppojen vihannesosastoilla sekä lukenut naistenlehdistä haltioituneita parsa on uusi musta -artikkeleita.

Sitten oli vielä se ihme sketsihahmohäiskä, joka kehotti imemään parsaa. Parsa sitä, parsa tätä. Mikä on tuo kumma vihannes, joka muka maistuu niin taivaalliselta, että roomalaisilla keisareillakin oli parsanhakureissuille erityisiä parsalaivastoja (näin kertoo Wikipedia – ja kyllä, googletin parsa-asioita).

Itse en ole koskaan maistanut parsaa. Mieli on kyllä tehnyt, mutta parsa kuuluu samaan sakkiin avokadon, liivatelehtien ja valkuaisen erottamisen kanssa – aina jos reseptissä vilahtaa jokin näistä sanoista, minä hämmennyn ja järkeni liukenee samaan tapaan kuin sen liivatelehdenkin (ilmeisesti) kuuluisi tehdä. En tiedä, miksi näin on. Osaan kyllä leipoa ja laittaa ruokaa ja olen toisinaan kehitellyt ihan kelvollisia arkiruokareseptejä itsekin. Päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pyörähtäessäni eilen mummin ja vauvan kanssa torilla, nappasin mukaan nipun parsaa.

Parsaneitsyys saattaa lähteä jo tänä iltana! Nyt vain pitäisi keksiä, miten sen valmistan ja nautin.

Paistanko sen pannulla:

 

Vai keitänkö sen vedenkeittimessä:

 

Vai nautinko sellaisenaan:

 

(Saatan myös kokeilla hiukan soveltaen Kauhaa ja rakkautta -blogin parsapyttipannureseptiä. Se olisi ehkä se viisain ratkaisu.)