Minne katosi päivät?
Päässäni soi repeatilla SMG:n Minne katosi päivät, vaikka en muista kyseisestä laulusta muuta kuin tuon kohdan. Kiirettä pitää siis edelleen, mutta tämä on sellaista mukavaa kiirettä. Kivan kesän kiirettä.
Meillä oli tosi kiva juhannus; saimme sekä kyläillä että toimia kyläpaikkana. Minun oli tarkoitus kertoa juhannuksesta enemmänkin omassa postauksessaan, mutta aikapulan vuoksi tyydyn toteamaan, että mukavaa ja leppoisaa oli. Juhannusaaton sääkin oli loppujen lopuksi ihan hyvä, vaikka alla olevan kuvan tunnelma hiukan tummanpuhuva onkin.
Maanantaina olin liian vähäisten yöunien (oma syy) jälkeen aivan naatti ja vaikka suunnitelmiini olikin kuulunut lähteä illalla lenkille puhaltamaan eloa pölyttyneeseen mutta sitäkin kunnianhimoisempaan juoksuohjelmaani, päädyinkin sohvalle viinilasillisen ja mieheni tarjoilemien makkaraperunoiden kanssa nauttimaan Netflixin tarjonnasta.
Eilen osallistuimme hauskaan Paavo Nurmi Games -tapahtumaan, Paavon Sporttipäivään. Tapahtuma oli tarkoitettu lapsiperheille ja niitä stadionille oli ihan kiitettävästi saapunutkin. Me ilmestyimme paikalle juuri sopivasti ennen Ville Vikingin tanssiesitystä ja esikoinenkin pääsi halaamaan yhtä suosikkimaskottiaan. Pienen epäröinnin jälkeen myös Apsi Apina sai halin, mutta Henri ja Hanna Hippo todettiin liian epäilyttäviksi tapauksiksi ja Henri Hippo jäi orpona levittelemään käsiään, kun esikoinen pyyhälsi tämän ohi kohti tutumpia otuksia.
Esikoisen kanssa on kyllä mahtavaa osallistua tällaisiin tapahtumiin, hän on niin vilpittömän innoissaan kaikesta (paitsi Hipoista). Hän ilmoitti jo ylämäessä matkalla stadionille, että kylläpäs on hauska retki! ja oli muutenkin iloa ja energiaa tulvillaan. Kuopuksenkaan kanssa ei onneksi tarvitse yleensä jännittää mitään tapahtumia tai reissuja, hän ottaa aina sen verran rennosti.
Tänään pyhitimme koko loppupäivän ihan tavalliselle kotona oleskelulle, koska varsinkin esikoinen oireilee välillä ikäväänsä pahoittamalla mielensä pikkuasioista teatraalisen liioitellusti. Myös siskosten välinen mustasukkaisuus ja huomionkipeys on viime aikoina leimahdellut liekkeihin; kuopus oppii nyt vauhdilla uusia taitoja, joiden kehuminen innoittaa esikoisen esittelemään omaa osaamistaan entistä tarmokkaammin. Esikoinen kiinnostuu kuopuksen valitsemista leluista silmänräpäyksessä ja kieltämättä välillä rupeaa ärsyttämään, kun hän aloittaa onko nyt mun vuoro? -hokemisen leluista, jotka eivät sekunti sitten kiinnostaneet tippaakaan. Kuopus ei malttaisi antaa esikoisen keskittyä rauhassa palapeleihin tai kirjoihin ja jos kuopukselle yrittää lukea jotain kirjaa, esikoinen on heti nyhtämässä sivujen yllätysluukkuja tai huikkimassa, että TÄSSÄ KOIRA, TÄSSÄ! HAU HAU! Iltapalalla puuronsa nopeammin syövä esikoinen joutuu odottelemaan leipäpalaansa, koska jos kuopus näkee, että esikoinen sai jo leipää, lopahtaa muutenkin kehnonlainen motivaatio iltapuuron syömiseen saman tien.
Ja niin edelleen. Ja niin edelleen – tiedätte varmaan.
Loppuviikosta on luvassa ainakin Keskiaikaisia markkinoita (täytyyhän meidän päästä pelaamaan perinteistä Keskiaikainen kärsimysnäytelmä -peliämme) ja toivottavasti myös löhöilyä. Onko teillä jotain mukavia suunnitelmia?