Taaperon uhmaikä
Veljeni häihin on tasan kaksi kuukautta, ja tällä hetkellä olen täysin vakuuttunut siitä, että kun häneltä kysytään alttarilla, että haluaako hän mennä naimisiin, tuo meidän nuorimmaisemme karjahtaa omalta paikaltaan, että EI! EI TAHDO! EI TAHDO MENNÄ NAIMISIIN! KUKAAN EI HALUA MENNÄ NAIMISIIN! (Onneksi tässä on se hopeareunus, että taapero tuskin oppii englantia häihin mennessä, että ehkä juuri tämä uhmatilanne ei kuitenkaan toteudu. Mutta aivan varmasti kuopus tulee karjumaan eitä kuin viimeistä päivää niin siellä häissä kuin kaikkialla muuallakin.)
Tahtomista harjoitteleva vuoden ja yhdentoista kuukauden ikäinen palleromme on itsekin niin hämillään siitä, että mitä haluaa ja haluaako sittenkään, että hän vaihtaa lennosta mielipiteitään herkeämättä. Tänään hän oli jo kiivennyt omalle paikalleen aamupalapöytään kailottamaan, että KAUNANUUNUA, MINÄ HALUAN KAUNANUUNUA (=kauratyyny), TULKAA SYÖMÄÄN MINUN KANSSA! (Ihme, ettei ovikello soinut ja naapuri tullut kanssamme aamukahville, niin äänekäs oli kuopuksen aamupalakajautus.) Kun hänelle sitten voideltiin toiveiden mukainen leipä, hän pahastui ja alkoi huutaa ruisleivän perään. Tilanne johti nopeasti siihen, että hän yritti vuorotellen kiskoa minua pois pöydän äärestä ja kiivetä syliini jatkamaan syömistä alahuuli polviin asti rullautuneena.
Pihalle lähteminen kuluttaa enemmän kaloreita kuin zumba. (Onneksi tämä uhmamyrsky sattui kesäkeleille!) Esikoinen kyllä pukee itsensä kuin ajatus, mutta kuopus vastustaa ihan periaatesyistä joka ikistä vaatekappaletta ja pukemisvaihetta. Erilaiset harhautustemput saattoivat joskus auttaa esikoisen kanssa, kuten vaikkapa ”kurkistetaanpa tänne sukkaan, olisiko kultakirppu tehnyt tänne pesän”, mutta auta armias, jos kuopukselta menee kysymään, onko joku ötökkä piiloutunut hänen sukkaansa. En tee sitä virhettä toiste.
Päiväunilta heräävän lapsosen hakeminen sängystä on sekin aina semmoinen hetki, ettei tiedä minkälaiseen suojavarustukseen pitäisi olla pukeutunut, kun lastenhuoneen ovea raottaa. Kuulosuojaimet nyt ainakin tarvittaisiin. Kuopus kyllä herää iloisena, mutta vain yhdellä kerralla kymmenestä hän nouseekin iloisena. Heräämisen ja nousemisen välissä voi jo moni asia mennä pieleen.
Nykyään hän yrittää myös päättäväisesti kieltäytyä D-vitamiinista, vaipanvaihdosta, kylpyyn menemisestä, hampaiden harjauksesta, xylitol-pastillin ottamisesta (tähän liittyy muutenkin hyvin monivaiheinen kuvio), vaunuihin istahtamisesta ja sisälle tulemisesta. (Ja kaikki asiat maailmassa täytyisi saada tehdä itse.) Myös sillä on tietenkin valtavasti merkitystä, kaataako äiti vai iskä lisää maitoa. Maidosta tulee helposti ihan juomakelvotonta, jos väärä ihminen menee sen kaatamaan lasiin.
On se raskasta, se kasvaminen. Syliä ja läheisyyttäkin kaivataan tässä tilanteessa melkoisesti, kun niin paljon energiaa kuluu siihen tahtomiseen ja asioista kieltäytymiseen. Välillä pitää latautua sylissä kiehkurat hiestä ja posket kyynelistä märkinä.
Jos ei muuten onnistu, aina voi pukeutua taikuriksi ja taikoa asiat haluamalleen tolalle.
