En yleensä jätä kirjaa kesken…

…mutta Tämä ei ole lasten maa -kirjan jätin. Eija Hetekivi Olssonin kehuja ja palkintoja saanut esikoisteos kuulosti mielenkiintoiselta ja lupaavalta: se kertoo suomalaistaustaisen lapsen näkökulmasta tarinan rankasta elämästä 80-luvun ruotsalaislähiössä. 

Kirja oli kuitenkin liian inhorealistinen minun makuuni. Kahlasin muutaman luvun verran räällä maustettua kerrontaa läpi ennen kuin luovutin. Ehkä tartun kirjaan vielä uudestaan tai sitten en – en ole enää niin tiukkapipoinen lukija, että kokisin jonkinlaiseksi velvollisuudekseni lukea aloittamani kirja loppuun asti. 

Lukion äidinkielenopettajani lempihokemiin kuului kuvaus inhorealismista ja se meni jotakuinkin näin: ”…kuvataan rasvatahroja pöydällä – se on sitä inhorealismia!”. Se olisi myös sellaista inhorealismia, joka minullekin lukijana vielä maistuu. Olssonin inhorealismi sen sijaan, vaikkakin varmasti tärkeä asia kirjan teeman kannalta, oli minulle liikaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä kirjasta!

                                                                                           (kuva täältä)