Aamut

Kahvia, kiitos!

Kun silmäni mä auki saan...

...ne on heti siinä.

Lapset.

***

Menen arkisin töihin aamuseitsemäksi. Herätyskello soi kymmentä vaille kuusi. Olin pitkän syksyn ja talven aikana ehtinyt hiomaan aamurutiinini täydellisiksi: mahdollisimman vähän peiliin katsomista, mahdollisimman paljon kahvia. Ja hiljaisuutta. Omaa rauhaa. Nipistin yöunistani hiukan saadakseni istua varttitunnin verran yksinäisenä mörkönä keittiönpöydän ääressä. Kaikessa rauhassa.

Kaksi tai kolme kupillista kahvia, kaksi ruisleipää, blogitekstien tai kirjan lukemista.

Yksin.

***

Sitten siihen tuli pari muuttujaa. Siirrettiin kellot kesäaikaan ja sängyt eri huoneisiin. Parisänky roudattiin vanhaan lastenhuoneeseen, ja yhtäkkiä, melkein neljän vuoden tauon jälkeen, minulla ja miehelläni on taas makuuhuone. (It's going to be a hot, hot summer totesin miehelleni tarkoittaen sitä, että nyt nukkumistilaamme porottaa aurinko koko päivän. Mies tulkitsi minun tarkoittaneen jotain aivan muuta.) Esikoinen oli aivan liekeissä uudesta järjestelystä, kunnes tuli ensimmäinen yö. Kuopuskin oli liekeissä, mutta lähinnä raivosta. Hän on siinä herttaisessa vaiheessa, jossa mikään uusi ei kelpaa (ellei kyseessä ole Mimin ja Kukun jakso), eikä hänelle todellakaan olisi käynyt päinsä se, että lelut ovatkin yhtäkkiä aivan eri huoneessa kuin ennen. 

No, ensimmäiset pari viikkoa menivät jotenkuten, ja vaikka esikoista olikin ensimmäisenä yönä vähän jännittänyt, oli hän edelleen aivan yhtä innoissaan siitä, että sai nukkua omien tavaroiden ja lelujen keskellä. Kuopuskin on vähitellen tottunut uusiin kuvioihin, ja nyt takana on jo useampi sellainen yö, jolloin lapset eivät herää kertaakaan yön aikana. (Kun nukuimme kaikki samassa huoneessa, sellaista yötä ei tainnut ollakaan, etteikö jompikumpi lapsista olisi herättänyt miestäni - itse nukun huonounisuuteni vuoksi tulpat korvissa - laittamaan peittoa paremmin tai etsimään tuttia.)

Kaikki toimii siis tavallaan oikein hyvin. 

Paitsi aamut.

Nykyään molemmat lapset heräävät kuudelta. Ja minun aiemmin niin autuaat aamuhetkeni ovat nykyään tällaisia:

Kun teen aamupesuja, esikoinen piiloutuu pyyhkeen taakse ja kuiskii: Äiti, mä oon piilossa! Kysele mihin mä menin! 

Kun haen vaatteita makkarista, esikoinen hiipii perässä: Kukkuu! Tuupas äiti jo aamupalalle!

Kun kaadan silmät ristissä lisää kahvia kuppiin, esikoinen huomaa ruokapöydällä jotain jännittävää: Äiti! Tässä pöydällä on yksinäinen lyijykynä. Miten se on mahtanut päätyä tähän? Meidän täytyy ottaa puhelu konstaapeli Murinalle! Äiti, sun pitää soittaa konstaapeli Murinalle!

Joo. Äiti soittaa ihan just konstaapeli Murinalle. Ja kysyy, että mihin ne mun aamuhetket katosi.

Kommentit

Anjuska
Ripaus elämäämme

Kuullostaa tutulta! Mä vallan jo skippasin nuo rauhalliset aamuhetket yksinäni hämärässä. Ja nykyään nautin rauhallisen aamiaishetkeni (joka on yleensä joko kahvia tai smoothie) joko autossa ajaessa (todella turvallista!!!) tai sitten turvallisesti työtuoliini telakoituneena. Everybody's happy! 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Tuo olisikin aika hyvä vaihtoehto! :)

Naislaif
Naislaif

Voih. Jokainen olisi ansainnut yksinäiset aamuhetket. Hiljaiset ja vain sinua varten. Ei vielä toimintaa, vaan kaikki edessä hämärään vielä varjottuna. 

Kaipaan niitä itsekin. Kummallista kyllä, kun lapset ovat jo omillaan, niin aamurauhani on kadonnut uuden parisuhteen myötä. Nyt kun istun kotona yksin, kipeänä, niin otan myös osani entiseen jääneistä aamurauhoista. Yksin, kahvia, ikkunasta tuijottelua ja vain minä. 

Yitän opetella nauttimaan aamuista kaksin. Onneksi se onnistuu suurimmaksi osaksi. 

 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Niinpä, aamut on jotenkin niin pyhää aikaa. On oikeastaan aika hassua, että yö saa aikaan sen, että ihmisen täytyy saada vähän keräiltyä ajatuksiaan ennen uutta päivää. 

Mä uskon, että sitten kun lapset on vanhempia ja varsinkin sitten, kun ne muuttavat pois kotoa, mä kaipaan kovasti just tällaisia aamuja, kun on säpinää ympärillä. :) 

Naislaif
Naislaif

Heh. Näinhän se tuntuu ihminen toimivan <3

hanimami (Ei varmistettu)

Auts. Mun painajainen :D. Herään itse ton takia viideltä ku lapsi herää 7-7:30. Jos heräisin myöhemmin se kuulisi sen ja sinne menisi oma aamupalahetki. En tosiaan tiedä miksi aamujen aloittaminen rauhassa on niin tärkeää, mutta sunnuntaisin kun yritän poiketa tavastani ja nukkua siihen asti kun lapsi herää niin olen pahalla tuulella varmaan johonkin puoleenpäivään asti. Tähän kyllä vaikuttaa myös se, että lapsi ei ole hoidossa vielä, eli mulla ei omaa aikaa ole muulloin kun silloin kun se nukkuu.

Jos yhtään lohduttaa niin myös meillä kellojen siirtämisen jälkeen on tapahtunut tota, mutta se on normalisoitunut muutamassa viikossa. Toinen asia jota kannattaa harkita, muutenkin nyt valoisan ajan alkaessa on pimennysverhot. Meillä ei varmaan nukuttaisi päiväunia ollenkaan ja herättäisiin aamulla auringonnousuun ellei lastenhuoneessa olisi pimennysverhoja.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mäkin olin aika pahalla päällä ekoina sellaisina päivinä, jolloin mun arvokkaat aamuhetket alkoi kadota...nyt oon jo ehtinyt vähän tottumaan, ja onhan siinä tietenkin kivatkin puolensa, että ehtii näkemään lapset ennen töihin lähtöä. Mutta oman mielenterveyden kannalta paras vaihtoehto olisi kuitenkin se rauhallinen ja hiljainen aamuhetki. 

Meilläkin on pimennysverhot käytössä. Ne on kyllä ihan ehdottomat, kun meillä paistaa lastenhuoneeseen ilta-aurinko ja se huone kyllä kylpisi valossa ilman pimentäviä verhoja.

Jeba
Tuuliajolla

Huoh. Mä olen töissä jo aamu kuudelta. ZzzzzZZZZzzzzzz......

:D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Huh! Moneltako sä joudut nousemaan? 

Jeba
Tuuliajolla

Herätyskello herättää 04.20 :D

Karuselli

Mä olen vieläkin lasten heräilyvuosien jäljiltä niin unenkaipuinen, etten yksinkertaisesti jaksa herätä ennen kuin on aivan pakko. Uni menee kaiken muun edelle, eikä meillä edes juuri enää ole rikkonaisia öitä.

Mutta omien hetkien tarve on suuri sekin, ei käy kieltäminen. Onneksi mulla on joustava työ. Muu porukka häipyy usein ennen kahdeksaa, jolloin minä kaadan itselleni kupin kahvia ja lueskelen hetken aikaa kaikessa rauhassa ennen kuin lähden töihin.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mun on jotenkin helpompi herätä varhain kuin valvoa myöhään (jos täytyisi valita). Osittain tämä varmaan johtuu mun unettomuusjaksoista ja siitä, että aamulla pystyn oikeasti itse kontrolloimaan sitä, milloin herään, kun taas illalla en pysty vaikuttamaan mitenkään siihen, milloin oikeasti nukahdan, ellen sitten ota nukahtamislääkettä kuten tein koko alkuvuoden. Mulle nukkumaanmeno on aina vähän sellainen kauhistus, että onnistuuko se nukahtaminen vai ei, ja siksi en osaa enää valvoa iltaisin hyvillä mielin. 

No, menipäs vähän ohi aiheen. Oikeasti mun piti vain kommentoida, että onpas ihanaa, että saat tuollaisen rauhallisen aamuhetken itsellesi ennen töihin lähtöä. :)

 

 

Kommentoi