Aktiivisuusrannekepettymys

Kahvia, kiitos!

Koska arki kaksivuotiaan tytönkoltiaisen ja pienen vauvan kanssa on niin vaivatonta ja helppoa, keksin hankkia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen muistuttamaan minua olemaan vähän toimeliaampi. Toinen vaihtoehto olisi ollut tatuoida Citius, altius, fortius käsivarteen, mutta tyydyin kuitenkin rannekkeeseen, koska sen saa halutessaan pois.

Miten se aktiivisuusranneke sitten toimii? No, aamulla, kun heräät, napsautat kyseisen stressikkeen kahleen rannekkeen käteesi ja ihailet tyhjänä loistavaa aktiivisuuspalkkia, joka sinun pitäisi huhkia päivän mittaan täyteen. Itse en ole vielä koskaan päässyt edes puoliväliin, mutta kuulin huhuja, että Chuck Norris joskus olisi. Ranneke kertoo otetut askeleet, kulutetut kalorit ja sen, kuinka monta tuntia (!) sinun pitäisi vielä juosta, kävellä tai seistä saavuttaaksesi tavoitteesi. Tavoite määräytyy omien, Polar Flow -ohjelmaan syötettyjen tietojen (kuten esimerkiksi ikä, paino, aktiivisuustaso) mukaan ja - jos olen oikein ymmärtänyt - tavoitteeseen vaikuttaa myös se 10 000 päivittäisen askeleen suositus. 

No, nyt päästään sitten siihen otsikossa mainitsemaani pettymykseen. Niitä on itse asiassa useampi. Ensimmäinen pettymys oli se, että en ole läheskään niin aktiivinen kuin luulin. Olin nimittäin ajatellut, että äkkiäkös minä, vilkkaan uhmaikäisen äiti, ne vaadittavat askeleet kerään. Nehän tulevat täyteen varmaan jo aamukahvin kieppeillä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun juoksen kännykkäni napanneen vintiön perässä tai kun käyn hakemassa hänet vessasta "haravoimasta" (lue: uittamasta lattiakuivainta vessanpöntössä). Kävelen päivittäin jonkin verran myös vauvaa sylissäni hyssytellen tai repussa kantaen - saatan esimerkiksi nukuttaa esikoista ja vauvaa yhtä aikaa päiväunille kolmekin varttia siten, että kävelen makuuhuoneessa edestakaisin vauva kantorepussa. Sitten on tietenkin myös vaunulenkit tai leikkipuistokeikat, jolloin askelia luulisi kertyvän ihan mukavasti.

Vaan kun ei kerry. Eniten askeleita rannekkeeseen kertyi ensimmäisenä käyttöpäivänä, vaikka laitoin sen ranteeseeni vasta lounaan jälkeen. Sinä iltana mittari näytti reilua 7000 askelta. Ei paha vajaasta päivästä, mietin silloin tyytyväisenä. Sen päivän jälkeen askeleita on kuitenkin kertynyt huomattavasti vähemmän, vaikka tuo ensimmäinen käyttöpäivä ei ollut millään tavalla keskivertoa aktiivisempi. Toissapäivänä olin rannekkeen mukaan aivan ennätyksellisen aktiivinen, kun sain täytettyä palkista peräti 42 %. 

Toinen pettymys rannekkeeseen liittyen olikin sitten se oivallus, että se ei laske ottamiani askeleita konkreettisesti vaan tekee niistä arvion, joka puolestaan perustuu liikkeiden taajuuteen, intensiteettiin ja epäsäännöllisyyteen - ja ranteen liikkeeseen. Eikä minulla todellakaan heilu ranteet, kun kävelen ympäri kämppää vauva sylissä tai repussa (jälkimmäisessä tapauksessa voisin kyllä käsiäni heilutella, mutta yleensä taputtelen vauvan takapuolta rytmikkäästi tai tuen reppua molemmilla käsilläni). Ja jos työnnän vaunuja, kädet ovat luonnollisesti työntöaisassa kiinni. 

Kolmas pettymys (tai tämä on oikeastaan vain harmitus) oli se, että ranneketta on hankala ladata. Se toimii jonkinnäköisellä akulla, jota ladataan noin viiden päivän välein. Lataus ei kestä kauan, mutta rannekkeen mukana tullutta magneettipäistä piuhaa on todella ärsyttävä tökkiä rannekkeeseen kiinni - itse en siinä ainakaan kovin helposti onnistu.

Ostin aktiivisuusrannekkeen ennen kaikkea sen vuoksi, että toivoin sen motivoivan minua kävelemään hiukan enemmän. En arvannut, että minun pitäisi kävellä suurin piirtein puolet enemmän kuin mihin olen tottunut. Tai sitten kävellä niin heiluvin rantein, että ranneke varmasti tajuaa, että "nyt se tulee, nyt se kävelee". 

Mutta vaikka ranneke onkin lokeroinut minut sohvaperunakategoriaan, olen pari kertaa silti kokenut onnistumisen riemua sen kanssa - onnistuessani huijaamaan sitä. Tänään esimerkiksi esikoisen nukahdettua päiväunilleen ja vauvan uinuessa repussa, keitin itselleni kupillisen kahvia ja seisoskelin keittiön työtason äärellä naistenlehtiä selaillen ja korvapuustia mussuttaen. Ja rannekeparka varmaan hykerteli mielessään, että jee, nyt se laiskiainen sentään on pystyasennossa! Eikä se hölmö tajunnut, että itse asiassa minä rentouduin

Ei niin aktiivinen mutta sitäkin trendikkäämpi minä (kuka muuten tunnistaa, mistä lehdestä kyseinen aktiivisuusrannekejuttu on...?)

 

Kommentit

rannikko (Ei varmistettu)

Ja heti kun todella kyllästyt aktiivisuusrannekkeeseen, niin minä ostan sen !

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos on koti-äitinä, ei tuollaista rannevekotinta kannata ostaa millään. Et saa luotettavaa tulosta, vaikka haluaisit. Joten älä suotta murehdi oman aktiivisuustason heikkoutta. :-) Luotettavin on käsittääkseni lantiolle laitettava härpäke. Oisko Fitbitillä ollut semmonen...

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Joo, ehkä mä luotan enemmän siihen järisyttävään uupumuksen tunteeseen, joka mut iltaisin valtaa...se kertoo, että oon mä ainakin jollain tasolla ollut aktiivinen :)

Sensei
Puuhevonen

Usemmalla työkaverilla on tuollaisia härpäkkeitä ja he manailivat niitä kahvipöydässä. Laite ei tunnista myöskään pyöräilyä eikä monia muitakaan ei-käsiäheiluttavia urheilulajeja. Sen verran stressiä tuo palkki tuntuu aiheuttavan että yksi työkaverini kertoi heilutelleensa kättä sohvalla maatessaan sen verran että päivän saldo tuli täyteen :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Eipä se ranneke oikein tajunnut sitäkään kävelyksi, kun oltiin eilen Skanssin ostoskeskuksessa ja mä lykin koko ajan ostoskärryjä edessäni. No, pääasia kai, että itse tietää mitä on päivän aikana tehnyt :) 

Mua nauratti yhtenä päivänä hiekkalaatikolla, kun olin unohtanut koko rannekkeen kotiin ja rupesin tekemään steppiaskelia hiekkalaatikon reunaa vasten ja kun tajusin, ettei mulla olekaan sitä ranneketta, melkein lopetin koko touhun "turhana", kunnes tajusin, että se ois ehkä vähän hölmöä :D

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Mulla kyllä tulee askeleita kasaan vaunulenkillä ja samoin luistelussa tuli. Mikähän ero siinä sitte mahtaa olla.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

No mun pitäis ehkä vähän muokata tätä mun postausta tai kirjoittaa jatko-osa (koska kaikkihan sellaista odottelee henkeään pidätellen), koska oon nyt päässyt parempaan yhteisymmärrykseen tämän rannekkeen kanssa. Mutta ei se kyllä multa läheskään kaikkia vaunulenkki- tms. askelluksia rekisteröi, ehkäpä mulla on jotenkin tosi laiska ranne :D tai mä hiivin niin huomaamattomasti, ettei Loopikaan tajua.

Marushka (Ei varmistettu)

Itellä ollut nyt kolmisen viikkoa kohta ranneke ja tykkään todella..Lukenut sieltä täältä ettei se ota rattailla kävelyä eikä kuntosalia jos juoksumatossa tms.pidät kädet kiinni jossain..se on ohjelmoitu että tunnistaa normaalin kävelyn askeleet ranneliikkeestä..ja se rannehhan ei sillon liiku kun rattailla työnnät..itse kans tosi vilkkaan lapsen äiti ja kiva kun yks pvä pihalla lasten kans vesisotaa ja aamusta iltaan kun kotona touhuaa ja pihalla ni 10 000 askelta ja vähän yli tulikin täyteen..rattaiden kans työntämiset siitä sit vaan jää pois..et laittaa pelkkää seisomista ja tosi vähän kävelyä koska ainahan rattailla kävellään. mut jos menetkin kuoppaselle mettälenkille mis rattaatkin joutuu koetukselleni, ni sit kyllä ottaa ne askeleet..Ite ollut tyytyväinen jakun näyttää sen unenkin määrän yms..kelloakaan ei tarvi enää kysellä kun sen näkee rannekkeesta hyvin..kunhan ei tulis passiivisuusleimoja eikä kyl oo tullutkaan..kerran istunut 55 min ja käski nousta ylös..odotan arvioo ku eikös se kuukauden käytön jälkeen anna jonkunlaisen raportin tms..

Marushka (Ei varmistettu)

ja todellisuudessahan sitä kävelee paljon enemmän mut on kait se suuntaa antava..itekkin meittisin et ostanko ollenkaan kun ainoastaan kävelen rattailla ja ja jos pääsen ni käyn salilla..ja kumpaakaan se ei sitten ota mut kaveri sanos hyvin et ei mun laps aina pieni ole ja rattaissa istu :) pihalla kun juokset lapsen perässä ni tulee siitäkin aika äkkiä..kaupassakin ku työnnät ostoskärryjä..kävelet kauppaan ni ei rekisteröi niitä..kait meillä äiteillä se 10 000 tulee lähes joka pvä täyteen..salille pääsin yhtenä pvänä ja 11 000 paukkus rikki et kyllä se sieltäkin jotain touhua sit rekisteröis :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kiva, että tykkäät! Mä lopetin rannekkeen käytön aika lyhyeen ja se on nyt itse asiassa mun anopilla (joka kyllä tykkää siitä), mutta olihan se ihan kiva laite kuitenkin. Tykkäsin sen ulkonäöstä ja keveydestä. Nyt tuollainen ranneke tulisikin enemmän tarpeeseen, kun teen istumatyötä: ois hyvä, jos joku vekotin muistuttelisi, että liiku enemmän! :D

Kommentoi